TAMPERE. Tappara onnistui menemään ensimmäisenä johtoon viidennessä finaaliottelussa tiistaina Tampereella.

Avausmaali syntyi toisen erän alkuhetkillä ylivoimalla.

KalPan ykkösketjun laituri Janne Keränen oli koukkinut itsensä kaksiminuuttiselle, jonka aikana Tappara rankaisi.

Teemu Nurmi nousi oikealta laidalta ja lopputuloksena oli osuma.

Tappara on ehtinyt kärsiä myös takaiskun ottelun aikana, sillä avauserässä Sami Mutasen taklauksen alle jäänyt Henrik Haapala ei ole palannut kehiin.

Runkosarjassa pistepörssin nimiinsä vieneen Haapalan silmäkulma aukesi taklauksen yhteydessä.

KalPa-hyökkääjä Mutanen puolestaan lensi pihalle kyseisestä teosta. Syynä oli laitataklaus.

Ennen tiistain kohtaamista tilanne finaaleissa oli 2-2.