Lahden Pelicans tiedotti tiistaina, että joukkueen ykkösmaalivahti Janne Juvonen jatkaa joukkueessa ensi kauden kattavalla sopimuksella. Juvosella on kuitenkin mahdollisuus lähteä vielä Pohjois-Amerikkaan 15. heinäkuuta mennessä.

– Juvonen on Liiga-tasolle erittäin kovan luokan ykkösmaalivahti ja olemme iloisia, että mies haluaa jatkaa kehittymistään Lahdessa, kommentoi Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen Pelicansin verkkosivuilla.

Juvonen on pelannut Pelicansin liigajoukkueessa kaudesta 2011-12 asti. 22-vuotias maalivahti siirtyi aikoinaan Jokipojista Lahteen jo B-juniori-ikäisenä. Hän on myös Nashville Predatorsin varaus kesältä 2013.

Samalla Pelicans tiedotti, että myös 23-vuotias keskushyökkääjä Roope Elimäki jatkaa seurassa kaudella 2017-2018.

– Elimäki on kovasti töitä tekevä ja hyvin luisteleva taistelija, joka otti kuluneella kaudella selviä kehitysaskeleita myös kiekollisessa pelissä. Uskomme, että kehitys jatkuu myös tulevaisuudessa ja siksi halusimme pitää Elimäen Lahdessa, sanoo Laukkanen.