Tampa Bay Lightning pelasi perjantain vastaisena yönä kautensa tärkeimmän ottelun, kun se kohtasi kolme sarjapistettä edellä olevan Toronto Maple Leafsin.

Asetelma oli selkeä. Voitolla itäisen konferenssin kahdeksas Maple Leafs olisi varmistanut pudotuspelipaikan. Tappio olisi puolestaan tarkoittanut Lightningille kauden päättymistä runkosarjaan, kun kaksi ottelua on jäljellä.

Tampa Bay pysyi vahvana tiukassa paikassa, ja nappasi selvän 4-1 voiton. Joukkueen ykköspuolustajan Victor Hedmanin otteista näki, kuinka paljon ruotsalainen haluaa pelata pudotuspelejä tänä keväänä.

Hän pelasi reilun 28 minuutin peliajallaan yli viisi minuuttia enemmän kuin toiseksi eniten pelannut Lightning-puolustaja. Lisäksi hän syötti joukkueensa neljästä maalista kolme.

Jälleen jäätävän kauden pelannut Hedman on tehnyt 77 runkosarjan ottelussa puolustajalle kunnioitettavat tehopisteet 15+55=70.

Tampa Bayn pudotuspelihaaveet säilyvät, mutta sen täytyy saada kahdesta viimeisestä ottelustaan täydet pisteet, minkä lisäksi Toronton ja New York Islandersin täytyy menettää pisteitä omissa otteluissaan.