NHL:ssä Tampa Bay Lightningin ympärillä on seurattu tarkkaan sitä, onko supertähti Steven Stamkos pelikunnossa vaiko ei.

Stamkos on missannut useamman kuukauden polvivamman takia, eikä hän ole vieläkään täydessä iskussa.

– Se ei näytä niin hyvältä, Stamkos sanoi NHL.com:n mukaan torstaina.

– Jos kaikki ei tunnu oikealta, niin ei sitä voi olettaa pystyvänsä hyppäämään kehiin ja tekemään niitä asioita, mitä tekee terveenä. Vielä tuollaisen ison loukkaantumisen kanssa sitä haluaa olla varma, että on kuntoutunut ja ettei asian kanssa tarvitse painia enää koskaan, Stamkos jatkoi.

Kanadalaistykin paluu saattaa kuitenkin tapahtua liian myöhään Lightningin kannalta. Viime yön kierroksen 4-1-voitto Toronto Maple Leafsista piti Lightningin pudotuspelihaaveet yllä, mutta ne ovat edelleen hyvin ohkaiset.

Kun jäljellä on kaksi ottelua, Lightning on kolme pistettä Maple Leafsia perässä. NHL:ssä voitosta saa kaksi pistettä.

Stamkosin ei oleteta pelaavan runkosarjan viimeisissä otteluissa. Näin 27-vuotias sentteri voi vain kädet ristissä odotella sitä, että asetelmat muuttuisivat vielä radikaalisti kahden viimeisen kierroksen aikana.