Nuorten maailmanmestari Joni Tuulola kiekkoilee seuraavaksi Vaasan Sportin paidassa.

Tuulola siirtyy kasvattiseurastaan HPK:sta Vaasaan kaksivuotisella sopimuksella. 21-vuotias Tuulola pelasi HPK:n paidassa neljän kauden aikana yhteensä 141 Liigapeliä.

– Tuulola on tulevaisuuden huippupuolustajia, joka on jo näyttänyt pystyvänsä pelaamaan Liigassa kovalla tasolla. Potentiaali kehittyä on kuitenkin edelleen valtava, Sportin urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä sanoo tiedotteessa.

Tuulola oli vuonna 2016 voittamassa nuorten maailmanmestaruutta MM-kotikisoissa. Puolustaja on Chicago Blackhawksin 6. kierroksen varaus kesältä 2015.