TAMPERE. Lauantaina kolmannessa välieräottelussa Tapparan ja HIFK:n välillä vierasjoukkue IFK on ollut varsin pirteällä pelipäällä.

Sarjan kahdessa aiemmassa ottelussa jäljessä ollut IFK on jopa hallinnut kenttätapahtumia Hakametsässä. IFK:lta on nähty selkeästi sarjan parhaita otteita lauantaina.

Avauserän jälkeen tilanne oli taistossa 1-1.

Toisessa erässä IFK painoi kovasti päälle, mutta se ei heti näkynyt valotaululla. Aloitustilanteen jälkeen Sebastian Repo nimittäin napautti kotijoukkueen 2-1-johtoon.

Hetkeä myöhemmin ylivoimalla Jarkko Malinen toi kuitenkin vieraat tasoihin.

Malinen oli ehtinyt hukata useamman avopaikan, mutta nyt hän onnistui sutimaan irtokiekon sisään.

Erän loppuhetkillä IFK:n Juha Jääskä pääsi yrittämään maalintekoa rankkarista. Yritys päätyi kuitenkin seinille.

Kahden erän jälkeen peli onkin lukemissa 2-2.

Tappara johti sarjaa ennen lauantain kohtaamista voitoin 2-0. Finaaleihin etenee neljällä voitolla.