Jos mainitsee vanhan kunnon Peter Forsberg -kikan, niin silloinhan mennään vuoden 1994 talviolympialaisiin.

Siellä Forsberg heitti silloin suurta hehkutusta herättäneen rankkarin, jossa hän upotti yhtä kättä käyttäen kiekon sisään kultaottelussa Kanadaa vastaan.

Temppu on jäänyt legendaariseen asemaan ja sitä on yritetty toistaa NHL:ssä vuosien varrella.

Esimerkiksi suomalaishyökkääjä Jussi Jokinen on esitellyt sitä omissa yrityksissään.

Eivätkä yritykset ole kadonneet minnekään.

Viime yön NHL-kierroksella New Jersey Devilsin tähtihyökkääjä Taylor Hall päätti kokeilla kyseistä kikkaa, onnistuen vieläpä upealla tavalla.

Hall karkasi läpiajoon ottelussa Philadelphia Flyersia vastaan. Läpiajon hän päätti yhden käden viimeistelyyn ja kyseisellä osumalla Devils meni kamppailussa 4-2-johtoon.

Video taituroinnista näkyy sekä ylhäältä että täältä.

Devils oli lopulta Flyersia parempi lukemin 6-2.