Jo ennen NHL-kaukaloihin astumista Sebastian Aho oli ehtinyt vakuuttaa otteillaan niin Liigassa, nuorten MM-kisoissa, miesten MM-kisoissa kuin myös World Cupissa.

Kaikissa ympyröissä Aho on ollut esillä. Hän ei ole jäänyt missään pimentoon, vaan tasolla kuin tasolla suomalaishyökkääjä on hurmannut kypsillä otteillaan.

Kesällä Aho teki hyppäyksen, kun hän jätti Liigan taaksensa ja suuntasi Carolinaan.

Siellä NHL-kausi lähti liikkeelle vielä varsin rauhallisissa merkeissä.

– Sitä ei voinut edes valmistautua kaikkeen, ennen kuin tuli tänne, Aho puhuu aivan NHL-uran alkuhetkistä News and Observerille.

– Mielestäni sopeuduin tänne kuitenkin aika nopeasti. 20 pelin jälkeen olin jo hyvin mukautunut ja sain lisää itseluottamusta. Pystyin pelaamaan sitä omaa peliäni.

Aho haki NHL-uransa avausmaalia 13 ottelun ajan. Sen jälkeen on kuitenkin paukkunut.

19-vuotias laituri rikkoi 20 maalin rajapyykin aiemmin tällä viikolla, kun hän iski kaksi osumaa New York Rangersin verkkoon.

64 ottelussa Aho on nakuttanut yhteensä 38 tehopistettä.

Matkalle on mahtunut myös NHL-uran ensimmäinen hattutemppu, joka syntyi Philadelphia Flyersia vastaan.

Erityisen kovassa iskussa Aho oli helmikuun alussa ennen kuin Hurricanes matkasi viiden päivän mittaiselle tauolle. 10 pelin sisällä Aho ehti nakuttaa seitsemän maalia ja yhdeksän pistettä.

Tauon jälkeen eteen tuli kuitenkin hiljaisempi hetki.

– Ennen sitä taukoa pelasin hyvin ja kaikki tuntui hyvältä. Ehkä sen tauon ajoitus oli huono, mutta se ei ole mikään tekosyy. Sain tarpeeksi lepoa loppukautta varten.

News and Observerin jutussa Aho kertoi myös yhdestä rutiinistaan.

Aamuisin Aho menee NHL:n virallisille verkkosivuille, missä hän käy läpi edellisillan koosteita.

– Tykkään katsoa niitä joka päivä, jotta näen, miten parhaat pelaajat pelaavat, Aho taustoittaa.

Suomalaishyökkääjä itse on vilahdellut kierrosten kohokohdissa useampana eri iltana.

Esimerkiksi silloin, kun hän tykitti hattutempun Flyersin verkkoon.

– Sitä koostetta en katsonut, Aho hymähti.

Aho on päässyt hyvin mukaan NHL:n arkeen ja esimerkiksi Hurricanesille hän on jo nyt erittäin tärkeä pelaaja.

– Hän on hiljainen ja hyvin nöyrä nuori kaveri. Pitää antaa kehuja hänen vanhemmilleen siitä, miten he ovat kasvattaneet hänet. Hän on jo tuolla iällä hyvin kypsä tapaus, Hurricanesin ykkösmaalivahti Cam Ward kehuu.