NHL:ssä Josh Harding tuli tutuksi pitkäaikaisena Minnesota Wildin maalivahtina. Harding jakoi muun muassa vastuuta suomalaistorjujan Niklas Bäckströmin kanssa.

Hardingilla todettiin vuonna 2012 MS-tauti, minkä jälkeen hän kuitenkin palasi kehiin NHL:ssä, voittaen vuonna 2013 Bill Masterton Memorial Trophyn urhokkuuden johdosta.

Tällä hetkellä 32-vuotias Harding lopetti kuitenkin uransa kaikessa hiljaisuudessaan kaksi ja puoli vuotta sitten.

Taustalla oli todella dramaattinen viimeinen ottelu.

The Pioneer Pressin jutussa Harding kävi läpi vuonna 2014 eteen tullutta tapausta, jossa hänet toimitettiin ambulanssilla sairaalaan Charlottessa pelatun AHL-ottelun jälkeen. Harding kärsi pahasta nestehukasta.

Tämä tuotti herätyksen, joka johti lopulta siihen, että hän päätti lopettaa uransa.

– Hardingin puoliso Sara Holding otti silloin miehensä kanssa FaceTime-puhelun ja hän osti heti yksisuuntaisen lentolipun Minneapolisista, tietämättä sitä, että milloin hän palaisi tai tulisiko hän takaisin yksinään, jutussa käydään läpi.

– Hän oli todella pelästynyt. Se oli viimeinen tikki. Se iski todenteolla. Minulla on kuitenkin perhe ja elämä täällä heidän kanssaan. Näin sen, miten ihmiset, joita rakastan ja jotka rakastavat minua, olivat todella pelästyneitä. Näin sen, miten tuo vaikutti heihin. Tiesin, että oli aika pistää patjat narikkaan.

Myös lääkäreiden viesti oli tyly.

– He sanoivat, että jos jatkaisin noin rajua kropan kulutusta ja yrittäisin pelata korkealla tasolla – se tulisi tappamaan minut, Harding jakoi avoimesti.

Tällä hetkellä Harding toimii maalivahtivalmentajana Minnesotassa paikallisessa lukiossa.