Tällä kaudella NHL:ssä Granlundit ovat olleet varsin mukavasti esillä.

Mikael Granlund pelaa huimaa kautta Minnesota Wildissa.

Wild-hyökkääjä on ollut korkealla myös NHL:n pistepörssissä.

Eikä velipojallakaan ole mennyt kovin huonosti.

Pahasti ailahtelevan Vancouver Canucksin riveissä Markus Granlund on ollut pirteä ilmestys ja hän on rikkonut omia ennätyksiään.

Rikki ovat menneet niin maali-, syöttö- kuin piste-ennätykset.

Granlund, 23, heilutteli verkkoja myös yön kierroksella, kun Canucksilla vastassa oli Boston Bruins.

Viime aikoina Canucksin ykkösketjussa Daniel Sedinin ja Henrik Sedinin vierellä pelannut Granlund napautti kaksi maalia Bruinsin verkkoon.

Granlund onkin onnistunut varsin mukavasti ruotsalaistähtien vierellä.

– Kun saa tuollaisen mahdollisuuden, niin sitä pitää näyttää mitä osaa, Granlund mietti Bruins-ottelun jälkeen.

– Pitää olla yksinkertaisesti hyvä.

67 ottelussa Granlund on iskenyt 19 maalia ja kasassa on yhteensä 31 tehopistettä.

Kevään MM-kisoja ajatellen hän on hyvinkin mielenkiintoinen suomalaisnimi.

Tällä hetkellä on vaikea nähdä, että Granlund kokisi saman kohtalon kuin viime keväänä. Silloin hän tipahti ulos joukkueesta juuri kisojen alla.

Tällä kaudella Granlund on osoittanut monipuolisuuttaan ja saanut tulosta aikaiseksi. Tässä iso taustatekijä on muun muassa se, että hänen pelivalmiutensa on mennyt taas isoja askeleita eteenpäin.

Canucks ei tule pääsemään pudotuspeleihin tällä kaudella ja Granlundin sopimus Canucksin jatkuu myös ensi vuonna.

Joten miksi ei?