Toronto Maple Leafsin hyökkääjäkaksikko Leo Komarov ja Nazem Kadri tulevat loistavasti toimeen, ja suomalaishyökkääjä on muun muassa opettanut kanukkisentterille puolustusosaamista.

Parivaljakko on hyviä ystäviä myös jään ulkopuolella. Komarovilla on kaksikon henkiselle kumppanuudelle selityskin.

– Ehkä olemme molemmat vähän tyhmiä ja ajattelemme samoin, Komarov virnisteli TSN:lle.

– Hän on outo, mutta hyvä tyyppi. Hengailen hänen kanssaan, koska huumorimme on samanlaista.

Kadrin ja Komarovin toveruus syventyi etenkin, kun kaksikko oli huonekavereita pelireissuilla. Kadrin mukaan niiltä reissuilta riittäisi tarinoita kerrottavaksi.

– Niitä on paljon, todellakin. Hänen mielestään oli hauskaa, että joka ilta ennen nukkumaanmenoa hän kertoi ”iltasatuja”. Ne olivat ehkä elämäni huonoimpia tarinoita, Kadri naureskeli.

– Hän vähän kuin keksi niitä matkan varrella. Se oli aika huvittavaa. Ne näyttivät, millainen persoona hän on.

Komarovin mukaan tarinoilla oli ihan taustansakin.

– Pelasin eri liigoissa ja asuin eri maissa, joten on minulla muutama tarina. On aina hauska saada jakaa niitä jonkun kanssa, Komarov sanoi.