Kärppien ja HIFK:n kohtaaminen ”säälipleijareissa” on mielenkiintoista myös siksi, että Kärppien tavoin myös HIFK onnistui parantamaan otteitaan juuri runkosarjan lopussa.

Muutos on ollut selvä. Helsinkiläiset hakkasivat päätään seinään koko alkukauden Antti Törmäsen luomalla pelitaktiikalla, jossa mentiin selvästi hyökkäyspää edellä.

Viime kaudella HIFK:n rohkea karvauspelaaminen ja pitkät hyökkäykset olivat todellista myrkkyä vastustajille, mutta tällä kaudella sama ei todellakaan onnistunut.

HIFK:ta vastaan oli luvattoman helppo tehdä vastahyökkäyksistä maaleja koko alkukauden, sillä joukkue pelasi liian rohkeaa hyökkäyspeliä, jossa pelaajille annettiin liikaa vapauksia.

Tällä hetkellä on vaikea sanoa, kuka HIFK:n valmentajista on luonut kuviot kuntoon, kun Törmänen on ollut jopa sivussa joukkueen jääharjoituksista.

Joka tapauksessa joukkueessa tehtiin tiukassa paikassa valintoja oikeaan suuntaan. HIFK on pelannut runkosarjan lopun puolustus edellä ja hyökännyt maltillisemmin.

Se puolustaa tarkemmin oman maalin edustaa ja pelaa tiiviimpänä viisikkona puolustusalueella. Tarkempi puolustuspeli on tuottanut tulosta, sillä edellisestä yhdeksästä ottelustaan HIFK on voittanut kuusi ja päästänyt vain 13 maalia, mikä antaa kiitettävän 1,4 keskiarvon per peli.

Yhdeksään edelliseen mahtuu mukaan myös 2-0 voitto Raksilasta Kärppien vieraana. On helppo ennustaa, että HIFK lähtee hakemaan samanlaista puolustusvoittoa Oulusta varsinkin, kun Kärpät on kärsinyt tehottomuudesta runkosarjan lopussa.

HIFK ei ole yhtä riippuvainen Juhamatti Aaltosen kaltaisista yksilöistä kuin aiemmissa otteluissa toimineesta viisikkopelistään.

Toisaalta Kärpät on hävinnyt viimeksi kaksi ottelua putkeen tammikuun puolivälissä, joten Oulussa nähdään kahden otteitaan parantaneen suurseuran jännitysnäytelmä.