Oulun Kärppien kausi päättyi tylysti ”säälipleijareihin” ilman ainuttakaan voittoa. Oululaisten turmioksi koitui ehdottomasti se, että joukkueen kärkiketjut jäivät täysin pimentoon. Ainoat onnistumiset tulivat huikeasti pelanneelle joukkueen nelosketjulle.

Nousujohteisen runkosarjan jälkeen meno tyssäsi kuin seinään HIFK:n riisuessa Kärpät aseista.

Erityisesti Oulussa pelatun ensimmäisen ottelun kolmas erä paljasti hyvin sen, kuinka köykäisellä taktiikalla Kärppien päävalmentaja Kai Suikkanen lähti näihin pudotuspeleihin.

Omista pelillisistä ongelmistaan tällä kaudella kärsinyt HIFK ei mitään ihmeitä esittänyt.

Sen valmennus pyyhki kuitenkin Suikkasella jäätä siinä mielessä, että se onnistui ratkaisuhetkillä puhkomaan ylivarovaisesti peluutetun Kärppien viisikon antamalla sille vain hieman painetta.

Näin ollen kokeneen päävalmentajan ensimmäisen kauden tulos Oulussa jää vaatimattomaksi: ailahtelevan runkosarjan lisäksi nolla voittoa pudotuspeleissä.

Surullisempaa on se, että tämä tulos oli jo nähtävissä silloin, kun Suikkasen sopimus Kärppiin julkaistiin hyvissä ajoin lokakuussa 2015.

Silloin oli jo tiedossa, että taktisesti huipputaitava valmentaja Lauri Marjamäki tultaisiin korvaamaan Suikkasella, jonka pelisysteemi ei ole kärkitasoa tänä päivänä.

Nätisti sanottuna tarkka pelisysteemi vaihtui kulmapainimiseen, minkä takia Kärpistä ei ollut taistelemaan isoista asioista, vaikka joukkueen pelaajamateriaalilla siihen olisi voitu yltääkin.

Menestykseen tottunut oululaisyleisö on jo kauden aikana kyseenalaistanut Suikkasen aseman, vaikka hänellä on sopimusta vielä ensi kaudesta jäljellä.