Edmonton Oilers kärsi viime yönä tappion kotonaan Montreal Canadiensille numeroin 1-4. Tappio oli joukkueelle jo kolmas perättäinen, eikä edmontonilaiset ole onnistuneet saalistamaan maaliskuun neljästä ottelusta kuin yhden voiton.

Alavireisyyden takia Edmonton on tippunut sarjataulukossa. Vielä tammikuun alussa oman divisioonansa toisena ollut joukkue on valahtanut jo viidenneksi ja on näin menettämässä kotiedun pudotuspeleissä, mikäli se ei saa kurssiaan käännettyä taas voitokkaaksi.

Seuran fanit ovat olleet joukkueen otteisin kaikkea muuta paitsi tyytyväisiä. Joukkueen supertähden Connor McDavidin johtama ykkösketjukaan ei ole saanut tarpeeksi maaleja aikaiseksi. McDavidin ketjussa luisteleva Leon Draisaitl on ollut pahasti alavireinen ja fanit vaativat miehen siirtoa alempiin ketjuihin.

Jesse Puljujärven nimi on ollut twitterissä esillä usean joukkuetta seuraavan fanin twiiteissä. Moni toivoo hartaasti näkevänsä hyvin AHL:ssä esiintyneen Puljujärven viilettävän McDavidin rinnalla.

Giller

@McLarsson97
Jesse Puljujarvi. It's TIME BRING HIS FINNISH ASS UP.

Uskollisten fanien toive saattaa toteutua vielä hyvinkin pian, jos Oilers ei onnistu muuten parantamaan peliään. Viikonloppuna TSN:n toimittaja Ryan Rishaug arvioi, että suomalainen nostetaan takaisin NHL-kokoonpanoon tämän kauden aikana, sillä AHL-komennus on tehnyt tehtävänsä. Puljujärvi on tehnyt farmissa yhdeksän maalia ja 20 tehopistettä.

– Hänet lähetettiin AHL:ään, jotta hän saisi itseluottamuksensa takaisin. Oilers halusi hänen saavan onnistumisia hyökkäyspäässä.