On tulos ja on mielikuva. Tuloksellisesti HIFK on käynyt ottamassa kahdesti pataan Turusta, yhteislukemin 2-8.

Ei sinänsä siis epäselvyyttä siitä, kumpi on ollut parempi.

Lauantaina yli 11 000 katsojan edessä saattoi jäädä mielikuva siitä, että TPS oli parempi. Vaikka todellisuudessa IFK:lla oli hyviä vaiheita kamppailun sisällä.

– Paska alku. TPS pääsi heti johtoon, vaikka ensimmäinen erä oli meiltä hyvä. Pelattiin oikeasti siinä hyvin ja esimerkiksi kuten (Ari-Pekka) Selin sanoi, maalipaikat viidellä viittä vastaan olivat 6-2 meille. Oli pari ylärimaa ja oli ylivoimalla mahdollisuuksia tulla tasoihin. Mutta sitten taas aivan hirveä lapsus, IFK:n päävalmentaja Antti Törmänen kävi läpi SuomiKiekko-sivustolle lauantaita.

Näistä lapsuksista syntyykin todellinen erikoisuus.

– Ollaan kaksi kertaa oltu täällä Turussa ja molemmissa otteluissa on tullut meidän ylivoimalla alivoimamaali. Niitä taisi mennä kolme koko 60 ottelun runkosarjassa. Onhan se kyllä tosi heikkoa, Törmänen sadattelee.

Itse asiassa ylivoimalla päästettyjä alivoimamaaleja IFK:lla oli runkosarjassa vain kaksi. Ja nyt niitä on tullut jo yhtä monta Turun peleissä.

Se on sitten oma kysymyksensä, että mistä tuo kertoo. Teorioita voi heittää monenlaisia.

Jasper Lindstenin tekemä alivoimamaali oli kuitenkin hyvin ratkaiseva kohta lauantain ottelussa. Sillä TPS masensi entisestään vieraita, varsinkin kun IFK oli tykitellyt kiekkoa tolppiin sun muihin.

– Kiri jäi sitten vähän torsoksi. Kolmannessa erässä tultiin ja saatiin paikkoja, mutta ei oikein sitten tullut onnistumisia. Eiköhän tuossa ollut vähän niin, että sitä saat mitä ansaitset, Törmänen naputti lauantain yhteen.

Muun muassa Lindsten puhui lauantain pelin jälkeen hyvin itsevarmana siitä, että TPS olisi nyt kaapin päällä sarjassa. Että heillä olisi yliote nyt.

– Ovathan he edellä, kun he johtavat 2-1 sarjaa. Maanantaina on uusi peli ja saadaan ehkä vähän fressejä jätkiä mukaan. Siltä puolelta apuja.

– Nuollaan haavat ja tiedetään se, että mitä se voittaminen vaatiin. Lauantaina Turussa ensimmäinen ja kolmas erä olivat meidän, mutta se sama korkea taso pitää vain tulla joka vaihdossa esille. Sitä kautta tämä kääntyy meille. Ei se sen kummallisempaa ole. Siihen vain pitää yltää koko ajan, Törmänen miettii.

Kolmannesta kohtaamisesta IFK:n kokoonpanosta olivat pudonneet kärkiketjujen pelaajat Juuso Puustinen ja Jarkko Malinen.

Oliko viittaus tuoreisiin, fresseihin jätkiin suunnattu juuri heihin?

– Ei näissä pudotuspeleissä puhuta yhtään mitään siitä, että kuka pelaa, kuka ei ja miksei. En mä noita spekuloi. Maanantai näyttää, Törmänen kuittasi.

IFK:n ja TPS:n neljäs kohtaaminen käynnistyy maanantaina kello 18.30. Välieriin selviää neljällä voitolla.