AHL:ssä Chicago Wolvesin ja Iowa Wildin välisessä ottelussa Suomen aikaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tunteet roihahtivat melkoisella tavalla kamppailun loppuhetkillä.

Wolves oli ottelussa 4-1-johdossa, kun useampi pelaaja osallistui rähinään.

Jo kaukalossa rähinän yhteydessä nähdyt tappelut olivat varsin näyttäviä, mutta tunteet kävivät kuumina vielä niiden jälkeenkin.

Tappeluista 5 minuutin jäähyt kuittasivat Wildilta Kurtis Gabriel ja Nick Seeler sekä Wolvesilta Vince Dunn ja Scooter Vaughan.

Marssiessaan kohti pukukoppia, Wolvesin Dunn jatkoi suunsoittoa, mihin Wildin puolelta Gabriel lähti vastaamaan. Gabriel kävi Dunnin kimppuun ja rähinöinti jatkui.

Seeler ja Vaughan liittyivät erottelemaan muiden ulkopuolisten kanssa kaksikkoa.

Dunn pääsi iskemään yhden terävän iskun Gabrieliin ja kun tapahtumia näytettiin areenan puolella valotaululta, innostuivat sekä Wolvesin pelaajat että kotiyleisö näkemästään.

Video tapahtumista näkyy täältä.

Ottelussa mukana oli yksi suomalaispelaaja, Teemu Pulkkinen, joka ei ollut osallisena rähinöissä.