SM-liigan kolmen kärki alkaa olla jo sen verran karussa muilta joukkueilta, että ne ovat käytännössä jo varmistaneet kotiedun pudotuspelien puolivälieriin. Tappara johtaa 100 pisteellä ja TPS ja KalPa seuraavat 92:ssa. Viime mainittujen ero viidenteen sijaan on jo 18 pistettä.

– Tavoitteemme oli, että voisimme aloittaa play offit kotona. Olemme menossa neljän parhaan joukkoon, ja siihen saavutukseen olemme tyytyväisiä, kertoo TPS:n toimitusjohtaja Mika Eskola SuomiKiekko-sivustolle.

Pudotuspelit voisivat olla se tekijä, joka poistaisi TPS:n kaukaloiden ulkopuolisen murheenkryynin, eli heittelevät katsojamäärät. Reijo Leppäsen paidanjäädytysottelussa väkeä oli 9008, mutta sitä seuraavassa Ilves-pelissä enää 4702 katsojaa.

– Ihmisillä, jotka ovat kiinnostuneita arkipeleistä, on arkikiireitä ja sitten pelejä valikoidaan. Näkisin mielelläni 9500 katsojan keskiarvon, kuten esimerkiksi Göteborgissa, jossa on samankokoinen halli, mutta se ei ole realismia, Eskola harmittelee.

Markkinointiin ja tuotekehittelyyn TPS:ssa on panostettu, ja MARK Suomen Markkinointiliiton Turun ryhmän Vuoden Mainos 2016 -kilpailussa TPS palkittiin hiljattain tapahtumamarkkinoinnissa.

– Olemme kiitollisia jokaisesta katsojasta, ja meillä on palkattu henkilö toimimaan lipunmyynnin ja kausikorttien parissa, mutta työ ottaa aikaa, kun mitään SM-liigan ammattikorkeakoulua ei ole. Emme ole missään tapauksessa vain pyörittelemässä peukaloitamme, Eskola sanoo.

TPS pyrkii satsaamaan yleisönpalveluun myös digitaalisesti. Esimerkkinä tästä on Yonoton-applikaatio, jonka käyttökokemukset ovat Eskolan mukaan hyvät.

– Sellainen applikaatio on tulevaisuutta ja se on toiminut hyvin. Ne, jotka ovat sen ladanneet, ovat sitä myöskin käyttäneet. Sen käyttäjiksi pitäisi saada ns. kriittinen massa, että sitä kautta saisimme myös palvelua paremmaksi. Jatkamme sitä ilman muuta ensi kaudella, Eskola sanoo.