Ottawa Senatorsin ruotsalaistähti Erik Karlsson ei ole ollut mitenkään sen suuremmin esillä viime aikoina Norris Trophy -ehdokkaiden joukossa.

Puheet ovat kääntyneet San Jose Sharksin Brent Burnsiin, joka on ollut hurjassa iskussa tällä kaudella. Burns on iskenyt tähän mennessä jo 22 maalia ja 57 pistettä.

Sportsnetsin jutussa nostettiin esille Karlsson, joka ei toimittaja Andrew Berkshiren mukaan ole monesta syystä vahva ehdokas vuoden puolustajaksi NHL:ssä.

Tällä kaudella Karlsson on nakuttanut 51 ottelussa tehot 8+36=44. Karlsson on menossa noin 13 maalin ja yhteensä noin 70 pisteen kautta kohti. Se ei olisi mitenkään kovin surkea saldo, mutta se on laskua viime kaudena 82 (16+66) pisteeseen nähden.

Berkshire nosti esille Corsin kautta pointteja siitä, miten Karlssonin peli on muuttunut varsinkin uuden päävalmentajan Guy Boucherin alaisuudessa.

1. Karlssonin tehokkuus on laskenut varsinkin tasakentällisin.

2. Senatorsin valmentaja Boucher on tehnyt Karlssonista ”turvallisemman” pelaajan, mikä on näkynyt muun muassa siinä, ettei Karlsson enää kuljeta itse kiekkoa niin paljoa kuin aiemmin. Toki, Karlssonin ollessa kentällä, Senatorsin maaliero on mennyt parempaan suuntaan.

3. Karlsson menettää nyt kiekkoa aiempaa enemmän omassa päässä. Samalla toki Karlssonin hyökkäysalueen kiekonmenetykset ovat olleet laskussa.

4. Aiemmin Karlsson on nimenomaan loistanut siinä, miten hän on pystynyt tuomaan jalalla kiekkoa pois omalta alueelta. Nyt Karlsson on selvästi enemmän dumpannut kiekkoa, jopa enemmän kuin Senatorsin joukkue keskimääräisesti.

5. Yhdestä kohdasta Karlssonia ei voi täysin syyttää, mutta siinäkin on näkynyt iso muutos. Hänen ollessa kentällä, Senators viettää aikaa 64,2-prosenttisesti omalla alueella, mikä on selvä korotus viime vuoden 55,6-prosentista.

Se, miten raju muutos Karlssonin pelissä on tapahtunut niin hyökkäysalueen tehokkuudessa kuin myös kasvaneessa omalla alueella pelaamisessa, ovat huolestuttavia merkkejä Berkshiren mukaan. Boucherin tekemät muutokset Karlssonin pelissä eivät olekaan tehneet Berkshiren mukaan ruotsalaispakista mitenkään aiempaa parempaa pelaajaa.

Boucherin alaisuudessa Senators on kuitenkin päässyt joukkueena kohtuulliseen lentoon, ainakin tuloksellisesti. Senators kun on tällä hetkellä toisena Atlantic-divisioonassaan.