New York Rangersin Antti Raanta pääsi aloittamaan yöllä ensimmäisen pelinsä Rangersin maalilla sitten tammikuun viimeisen päivän. Raumalainen kertoi joukkueen Twitterissä julkaistussa haastattelussa paluustaan ja lapsen myötä muuttuneesta arjestaan.

Loukkaantumisesta ja perheenlisäyksestä huolimatta Raanta pystyy kuitenkin keskittymään nyt täysin päivätyöhönsä.

– Ensin oli se loukkaantuminen ja sitten tuli lapsi. Paljon on tietysti tapahtunut sen jälkeen, kun olen viimeksi päässyt aloittamaan ottelua. Olemme menneet kuitenkin lujaa harjoituksissa ja olen saanut hyvän tuntuman takaisin, Raanta sanoi kaiken tapahtuneen jälkeen.

– Sen jälkeen on helppoa saada pelifiilis takaisin ja hypätä peliin.

Raanta kertoo, ettei edes lapsen tulo ole päässyt vaikuttamaan miehen keskittymiseen jäällä.

– Kaukalon ulkopuolella kaikki on tietysti erilaista, mutta kun pääsee kaukaloon, niin kaikki pyörii täysin jääkiekon ympärillä. Arki kaukalon ulkopuolella on kuitenkin mennyt myös hyvin. Vanhempani tulivat heti New Yorkiin, kun lapsi pääsi sairaalasta ja se on ollut iso apu vaimolleni, eikä minunkaan tarvitse olla paniikissa.