Jokerit aloittaa tänään pudotuspelitaistelun TsSKA Moskovaa vastaan. Juuri ja juuri pudotuspeleihin yltänyt joukkue on kovan paikan edessä, kun se yrittää pelastaa viimeiset uskottavuuden rippeensä.

Joukkueen kausi on ollut sen KHL-historian vaikein. Kahdella edellisellä kaudella narripaidat ovat onnistuneet saamaan pudotuspeleihin jopa kotiedun. Ensimmäisellä kaudella joukkue oli runkosarjan jälkeen läntisen konferenssin neljäs ja viime kaudella helsinkiläiset ylsivät toiseksi.

Ailahtelevat esitykset kaukalossa ovat onnistuneet viemään huomiota pois taustalla kytevästä kaaoksesta.

Jokerit ei ole vielä solminut jatkosopimusta KHL:n kanssa. Kauden alussa seuran pääomistaja Hjallis Harkimo kertoi tiedotustilaisuudessa, että jatkosopimuksesta neuvotellaan liigan kanssa. Harkimon mukaan koko kolme vuotta on sujunut niin kuin oli suunniteltu ja että seuran talous on vakaalla pohjalla, kymmenien miljoonien tappioista huolimatta.

Kuudessa kuukaudessa jatkosopimusta ei kuitenkaan ole julkistettu. Jokerien toimitusjohtaja Jukka Kohonen kertoi joulukuussa Ilta-Sanomille, ettei seura ole päässyt sopuun KHL-jatkon rahoituksesta. Asian piti varmistua tammikuun aikana, mutta tätäkään sopimusta ei ole koskaan julkistettu.

Mediassa on pyörinyt uutisia venäläisomistajien haluttomuudesta jatkaa Jokerien rahoittamista, osittain tiukoista talouspakotteista johtuen. SuomiKiekko-sivuston tietojen mukaan venäläisomistajien osuus on siirtymässä kiinalaisten nimiin.

Mitä pidemmälle Jokerit venyttää pelejään pudotuspeleissä, sitä enemmän aikaa Harkimolla ja Kohosella on vältellä näitä vaikeita kysymyksiä. Jatkosuunnitelmat ovat varmasti ensimmäisenä median listalla, kun kausi 2016-2017 tulee päätökseen.

Nähtäväksi jää, kuinka paljon Jukka Jalosen valmentama jokerikomppania onnistuu hankkimaan lisäaikaa seuran omistajille.