Kolumni: Lauri Marjamäen osaamisen todellinen mittari, hatunnosto KooKoolle

Leijonat ja Lauri Marjamäki. Aihe, mikä herättää tällä hetkellä kovia mielipiteitä.

Kiekkokansa on tottunut näkemään Leijonat voittavana joukkueena kaikissa ympyröissä. Kun tappioita tulee enemmän kuin voittoja, ollaan heti revittelemässä vaikka mitä.

Aivan sama, onko kyse epävirallisesta Euro Hockey Tourista, jota arvostetaan esimerkiksi Liigassa niin paljon, että sen päälle laitetaan pelejä otteluohjelmaan.

Joka tapauksessa lokaa tulee ja huolella, jos satut häviämään panoksettomia otteluita.

Onko Marjamäki onnistunut tehtävässä tähän mennessä? Ei varmasti parhaalla mahdollisella tavalla. Voiko tappioita laittaa täysin hänen piikkiin? Ei.

Marjamäellä on ollut pyrkimys saada Leijonat pelaamaan nopeaa, mutta fiksua reagointilätkää. Viivelähdöt ja vahvasti rintamana hyökkääminen kuuluvat edelleen olennaisesti palettiin.

Lähtökohtaisesti se pelitapa, mitä Marjamäki on harjoituttanut esimerkiksi Kärpissä, on haastava siirtää maajoukkueeseen.

Se vaatii hiomista, hiomista ja vielä kerran hiomista, varsinkin jos jalkeilla ei ole poikkeuksellisen pelivalmiita kavereita. Niitä voi olla muutamia, mutta ei koko joukkueen verran.

Tästä päästään siihen olennaiseen pointtiin Marjamäen ensimmäisellä maajoukkuekaudella.

World Cupissa hän oli pahassa paikassa. Uusi valmentaja, kovat paineet ja dominoefekti, joka lähti väärään suuntaan. Suomi loi paljon paikkoja, mutta karmean heikko maalinteon tehokkuus tuotti lopulta pettymyksen.

Karjala-turnauksessa voidaan puhua selkeästi siitä, ettei Marjamäki saanut kaikkea irti jalkeilla olleesta ryhmästä. Mutta kyseisessä turnauksessa vaakakuppia voi kääntää myös toiseen suuntaan. Voiko puhua pelaajien vastuusta, jos moni ei ole valmis heittäytymään lainkaan Leijona-logo rinnassa itse pelille?

Venäjällä ja Ruotsissa Marjamäellä on ollut mukana kokeiluja. Varsinkin puolustuksessa on testailtu pelaajia, jotka tulevat olemaan maajoukkueen vakiokasvoja tulevien vuosien aikana. Niko Mikkolat ja Miika Koivistot ovat saaneet ensimmäisiä kokemuksia. Muun muassa heillä on ollut maajoukkuepeleissä prässin alla avaamisessa merkittäviä ongelmia. Se on ollut ilmiö ja se näkyi rajusti muun muassa lauantain Tshekki-pelissä.

Marjamäellä on varmasti mietittävää siinä, että miten lyhytkestoisissa pyrähdyksissä voi käsitellä pelillisiä asioita ja miten samalla pystyy edistämään isoa kuvaa. Se kun on lopulta se, mitä hän ja valmennusryhmä yrittävät tehdä.

Ongelma EHT-otteluihin liittyen on se, että a) ne ovat panoksettomia ja b) niissä esiintyvistä pelaajista hyvin harva nähdään keväällä MM-kisoissa.

Pariisiin Leijonat kun saa hyvin todennäköisesti erittäin ison läjän NHL-vahvistuksia ja siellä ryhmän yleisilme on aivan toinen.

Siellä Marjamäen valmennusjohdon onnistumista mitataan tosissaan. Siellä Leijonien on päästävä puolivälieristä eteenpäin ja kamppailtava mitaleista, varsinkin jos Sebastian Aho, Patrik Laineja kumppanit saapuvat tueksi.

Kyseisiä kisoja ajatellen matka on tuottanut varmasti jos jonkinlaisia kokemuksia. Mutta siellä sitten mitataan oikeasti sitä, miten hyvä maajoukkuevalmentaja Marjamäki on.

Siellä pitää onnistua. Ja jos onnistuu, niin kuka muistaa talven EHT-otteluissa tulleita tappioita? Niin, ei kukaan.

***

Pakko on nostaa hattua KooKoolle.

Sen kausi on ollut takkuinen ja lopputalven aikana se ei ole saanut laivaa kääntymään tarpeeksi hyvin oikeaan suuntaan.

Pudotuspelihaaveet alkavat karata käsistä ja nyt se päätti myydä useamman avainpelaajansa HIFK:lle.

Eikä siinä mitään, se on mahdollista nykysäännöillä Liigassa, mistä ei voi tippua.

Tuollaiset liikkeet eivät koskaan näytä hyvältä, mutta se on bisnestä. Jos asiat eivät mene toivotulla tavalla, niin niihin pitää reagoida.

Sunnuntaina nähty kuvio oli mielenkiintoinen. HIFK sai useamman lisälenkin kevään ajaksi itselleen, KooKoolle taas lähti nuoria pelaajia, joita se voi testata ensi kautta ajatellen.

KooKoo säästi kuluissa ja se sai varmasti myös euroja kylkeen IFK:lta.

Mutta se, mistä pitää nostaa hattua KooKoolle, on se, miten se tuli asiassa julki. Toimitusjohtaja Sakari Välimaa avasi kuvion suoraselkäisesti, eikä lähtenyt pissaamaan katsojien silmään.

– Näiden yhteisvaikutus on niin suuri, että sopeuttamistoimenpiteitä on pakko tehdä. Se on tässä hetkessä ikävä, mutta tulevaisuuden kannalta ainut järkevä ratkaisu, Välimaa kävi läpi.

KooKoo ei lähtenyt selittelemään sitä, etteikö tämä liike olisi tyhjennysmyyntiä. Se on ja turha sitä on kiistää.

Tilanne ei ole helppo, mutta siinä voi toimia suoraselkäisesti.

Kuten KooKoo teki.

Samalla IFK hyödynsi hyvin mahdollisuuden. Jarkko Malisesta ja Kai Kantolasta se saa leveyttä hyökkäykseensä. Ryan O’Connorista se saa puolestaan osaamista puolustukseensa.

Joten, miksi ei?

Tämä liike ei jää ainoaksi eri seurojen osalta tulevina päivinä. Kiireisiä aikoja on luvassa, sillä tällä hetkellä moni seura etsii itselleen vahvistuksia loppukauden ajaksi. Samalla häntäpäässä olevat joukkueet miettivät sitä, voisivatko ne KooKoon tapaan keventää vielä palkkataakkaa.

Jos puhutaan tyhjennysmyynneistä, niin eivät ne katoa minnekään kun menetettävää ei ole. Niin kauan kun sarja on suljettu, niin kauan on myös myyntejä. Pitäisikö näin olla? Ei. Mutta asiaa on vaikea pyöritellä, jos siihen ei ole tapahtumassa mitään muutosta.