St. Louis Bluesin tähtipuolustajan Kevin Shattenkirkin sopimus loppuu tähän kauteen, ja vaikuttaa melko varmalta, ettei jenkkipuolustaja jatka nykyisessä seurassaan tämän kauden jälkeen. On siis todennäköistä, että Blues kauppaa puolustajan ennen siirtorajaa.

Shattenkirkin sopimuksessa ei ole kauppoja kieltävää pykälää, mutta nurinkurisessa tilanteessa puolustaja silti pystyy vaikuttamaan siihen, mihin seuraan hänet kaupataan.

Huippupuolustajasta nimittäin joutuu todennäköisesti maksamaan tuntuvan hinnan, minkä vuoksi hänet haluava joukkue haluaa varmistaa, että Shattenkirk myös solmii sopimuksen uuden seuransa kanssa.

NHL-piireissä on päätelty, että New Yorkin alueelta kotoisin oleva puolustaja haluaisi siirtyä pitkäaikaisella sopimuksella Yhdysvaltojen itäosiin, kuten New York Rangersiin tai Boston Bruinsiin.

Sportsnetin Nick Kypreosin mukaan puolustajan listalla on noin tusinan verran joukkueita, joiden kanssa hän suostuisi solmimaan sopimuksen. Listalla on Kypreosin mukaan yllättäen mukana myös kanadalaisjoukkueita, todennäköisesti Toronto Maple Leafs ja Montreal Canadiens.

– Lyhyeksi ajaksi (Bluesin manageri Doug Armstrong) saattaa kaupata hänet mihin vain, myös kanadalaiseen kaupunkiin. Mutta on uskottu, että hän ei suostuisi kanadalaisen joukkueen kanssa pitkäaikaiseen sopimukseen. En ole kuullut asian olevan näin, Kypreos totesi.

– Minulle on kerrottu, että hänen listallaan on kaksi kanadalaista joukkuetta. Uskon, että on turvallista sanoa, ettei hän näe itseään Edmonton Oilersissa tai Calgary Flamesissa, vaan ennemmin Torontossa tai Montrealissa.