Kärpät onnistui vihdoin haalimaan itselle puolustajan monien viikkojen etsinnän jälkeen.

KHL-seura Slovan Bratislavaa tällä kaudella edustanut Ivan Svarny saapuu seuran riveihin loppukauden ajaksi.

Svarny on ehtinyt edustaa KHL:ssä kolmea eri seuraa. Slovanin lisäksi pelejä on tullut niin Medvescak Zagrebin kuin Dinamo Minskin riveissä.

– Svarny on KHL:ssä tasonsa näyttänyt puolustaja, ja on hienoa, että hän saapuu vahvistamaan puolustustamme, Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho totesi uudesta hankinnasta seuran verkkosivuilla.

Tällä kaudella peruspuolustajana enemmän tutuksi tulleelle Svarnylle merkattiin 55 ottelussa Slovanin paidassa tehot 3+8=11. Hän on hyvin tuttu nimi Slovakian riveistä MM-kisoista.

Kärpät on yrittänyt etsiä uutta puolustajaa takalinjoilleen jo pitkän tovin ajan. Se on ehtinyt kärsiä pakkiloukkaantumisista pitkin kautta ja tuoreeltaan sillä on ollut suorastaan pakkipula käsillään.

Svarny liittyy Kärppien vahvuuteen Kouvolassa, missä oululaisjoukkue kohtaa torstaina KooKoon.