HELSINKI. Jokereilla koko kauden aikana iso ongelma on ollut se, ettei se ole pystynyt tappamaan otteluita.

– Ollaan hallittu, on ollut paikkoja, mutta sitten tehdään näistä vähän tämmöisiä maalin pelejä, Jokereiden GM Jari Kurri kertasi tuoreinta esimerkkiä SuomiKiekko-sivustolle.

– Vähän tuttu tarina. Samantyyppisiä nämä pelit ovat olleet tässä jo monien viikkojen ajan, Kurri summasi.

Tiistai-ilta oli Jokereiden kannalta jännä. Sen riveissä voitaisiin hieman hymyillä, toisaalta taas harmitella, mutta toisaalta taas nyt se voi lähteä rauhallisin mielin kohti torstaita, milloin se pelaa runkosarjan viimeisen ottelunsa Kazania vastaan.

Harmitusta sille ei olisi tullut, mikäli se ei olisi päästänyt Neftehimikiä tasoihin aivan kolmannen erän viimeisillä minuuteilla. Tai jos Mika Niemi olisi latonut avopaikasta kiekon sisään kamppailun loppuhetkillä.

– Harmitti. Olisivat olleet tärkeät kolme pistettä, mutta hyvä että saatiin kaksi, avopaikan hukannut Niemi pyöritteli.

Jatkoajalla samainen herra paikkasi virhettään nostettuaan kiekon rystyltä rysään. 3-2-voitto toi Jokereille kaksi pistettä ja käänsi asetelmia.

Nyt kaikki on sen omissa käsissä.

Mikäli Jokerit voittaa torstaina Kazanin, on narriryhmä varmasti pudotuspeleissä.

– Se on tietenkin hyvä juttu. Tämän illan jälkeen saatiin käännettyä se tuollaiseksi. Mutta tämä on kova sarja ja nämä ovat kovia pelejä. Jokainen ymmärtää sen. Ei tässä tule yhtään helppoa iltaa. Ollaan vähän menetetty senkin kautta pisteitä, että lopussa se tärkeys on unohtunut ja on päässyt vähän lipsumaan se asenne, GM Kurri pohti ison kuvan kautta tilannetta.

Voitto joko varsinaisella peliajalla tai jatkoajalla tuo Jokereille helpotuksen. Mikäli torstaina se jää pisteitä Kazania vastaan, joutuu se katselemaan vielä sitä, mitä HC Sotshi tekee.

Lisää tarinaa niin Jokereiden jo tovin ajan jatkuneista ”pudotuspeleistä” kuin myös GM Kurrin kertomaa taustaa ensi kauden joukkueen rakentelusta luvassa myöhemmin SuomiKiekko-sivustolla.