Edelliset kolme kautta Calgary Flamesissa kiekkoillut Karri Rämö on palannut Suomeen ja liittyy Lahden Pelicansin harjoitusvahvuuteen.

Tällä kaudella kolme ottelua Toronto Marliesin riveissä torjunut maalivahti toipuu viime kaudella sattuneesta loukkaantumisestaan. Rämön eturistiside repesi viime helmikuussa ottelussa San Jose Sharksia vastaan, kun Sharksin Joonas Donskoi liukui kovalla vauhdilla miehen päälle.

Rämö kuntoutti vammaansa Pohjois-Amerikassa ja yrittikin paluuta maalinsuulle, mutta polvi ei vielä ole täydessä iskussa. Nyt kuntoutus jatkuu Lahdessa, mutta mahdollisesta jatkosta mies on vaitonainen.

– Ensisijainen tavoite on päästä nyt täyteen kuntoon ja sen jälkeen katsotaan tarkemmin jatkoa. Sain mahdollisuuden päästä kuntouttamaan itseäni tuttuun ympäristöön, tuttujen ihmisten kanssa, joten tämä oli minulle todella hyvä juttu, Rämö kommentoi Pelicansin verkkosivuilla.

Asikkalassa syntynyt Kiekkoreippaan kasvatti on pelannut kaudesta 2006-2007 asti ulkomailla. Kokemusta on kertynyt niin Pohjois-Amerikasta kuin KHL:stä.