NHL:ssä useamman mestaruuden 2010-luvulla voittanut Chicago Blackhawks kuuluu jälleen suurimpien mestarisuosikkien joukkoon.

Blackhawks on keikkunut läntisen konferenssin kärkisijoilla, eikä sille mikään muu kuin Stanley Cupin voitto voi olla tavoitteena.

Chicagosta on kuulunut viime viikkoina hieman kahdenlaista viestiä. Blackhawksin GM Stan Bowman ehti juhlistaa, ettei hän usko tekevänsä mitään isoja kauppoja ennen maaliskuun ensimmäisen päivän siirtorajaa.

Mutta toisaalta seura on etsinyt kärkiketjuihin yhtä hyökkääjää, tarkemmin laituria Jonathan Toewsin vierelle.

– He tarvitsevat kärkiketjujen laiturin ja he ehkä myös tarvitsevat yhden kolmospakkiparin puolustajan, joka voisi luoda kilpailutilannetta nykyisille vaihtoehdoille, Chicago Sun-Timesin toimittaja Mark Lazerus kirjoittaa.

Blackhawks on kunnostautunut siirtorajalla useampana vuonna. 2015, milloin Blackhawks eteni aina Stanley Cup -voittajaksi asti, se onnistui mainiosti Antoine Vermetten kohdalla.

2016 Blackhawksilta nähtiin useampi liike, kun se hankki niin Andrew Laddin, Dale Weisen kuin myös Tomas Fleischmannin. Kyseinen kevät oli kuitenkin varsin lyhyt Blackhawksilta.

Nyt potentiaalisimmat vaihtoehdot löytyvät Dallasista.

– Moni Blackhawksin fani unelmoi Patrick Sharpin paluusta, mutta paras vaihtoehto on Patrick Eaves. 32-vuotias laituri pelaa uransa parasta kautta (58 peliä, 21+15=36). Hänellä sopimus (1 vuosi, tasan miljoona dollaria) on sellainen, minkä Blackhawks saisi mahdutettua mukaan, Lazerus miettii.

Dallasissa Eaves on jättänyt erittäin hyvän kuvan tällä kaudella. Lazeruksen mielestä Blackhawksin ei todennäkköisesti tarvitsisi pulittaa Eavesista ykköskierroksen varausvuoroa tai kovan luokan lupausta, jotta se saisi Eavesin itselleen. Kanadalaishyökkääjä sen sijaan voisi olla pienellä riskillä yllättävän hyvä haku.