Nico Hichier oli nuorten MM-kilpailuissa puolivälieriin edenneen Sveitsin liideri ja paras pelaaja, kuten Suomikiekko ennen turnausta ennakoi.

Hichier painoi lopulta viidessä ottelussa tehot 4+3. Parhaimmillaan 17-vuotias hyökkääjä oli turnauksen tärkeimmällä hetkellä, kun Sveitsi haastoi loistavasti Yhdysvallat 3-2 päättyneessä ottelussa. Hichier teki Sveitsin molemmat maalit.

Yhdyvaltojen päävalmentaja Bob Motzko ei säästellyt ylistyssanoja puhuessaan vastustajan superlupauksesta.

– Hän oli tässä turnauksessa paras näkemäni pelaaja. Yritimme kaikkia neljää kenttää häntä vastaan, mutta hän tuntui olevan joka vaihdossa jäällä. Sanoimme ensimmäisenä asiana pukukopissa ottelun jälkeen, että siinä oli turnauksen paras pelaaja, Motzko sanoi The Hockey Newsin haastattelussa.

Hicher pelaa jo valmiiksi Pohjois-Amerikan juniorisarjassa QMJHL:ssä Halifax Mooseheadsin joukkueessa, missä on tehnyt 48 pistettä 31 ottelussa. Kovat tehopisteet seurajoukkueessaan yhdistettynä sensaatiomaiseen nuorten MM-turnaukseen ovat aloittaneet keskustelut siitä, että sveitsiläinen voi haastaa jo Nolan Patrickin taistelussa NHL:n varaustilaisuuden ykkösvarauksesta kesällä 2017.

– En oikeasti ajattele sitä asiaa nyt, koska kärsimme rankan tappion. Suuntaan katseen eteenpäin ja palaan Halifaxiin, missä minulla on puolet kaudesta jäljellä. Kauden jälkeen katsotaan niitä asioita, Hichier kertoi pettyneenä hävityn puolivälierän jälkeen.