Nashville Predatorsia koetellaan tällä hetkellä kovalla kädellä.

Kesällä hankittu tähtipuolustaja P.K. Subban on ollut jo pidempään sivussa, mutta nyt loukkaantui myös toinen kärkipakki, sveitsiläinen Roman Josi.

Hyökkääjistä sivussa ovat huippulaituri James Neal sekä avainsentteri Colin Wilson.

Ottelussa Boston Bruinsia vastaan vastustajan Anton Blidh taklasi Josia päähän, eikä pakki enää palannut otteluun. Blidh sai tilanteesta ulosajon.

– Mielestäni taklaus oli myöhässä ja likainen, Predators-käskijä Peter Laviolette kommentoi The Tennesseanin mukaan.

On vielä epävarmaa, kuinka pitkään Josi joutuu olemaan sivussa, mutta luultavasti ainakin seuraava ottelu jää avainpuolustajalta sivuun.

Nashville pystyi päihittämään ottelussa Bostonin 2-1, vaikka joutui pelaamaan yli kaksi erää viidellä puolustajalla. Maalilla Juuse Saros pelasi erinomaisen ottelun tarjoten seuran toiselle suomalaisvahdille, Pekka Rinteelle, ansaitun lepovuoron.