Viime vuodet ovat antaneet Lappeenrannassa kovaa uskoa SaiPan vahvasta tulevaisuudesta. Otteet ovat olleet positiivisia ja taloudellinen tulos on ollut esimerkillistä vuodesta toiseen.

Kesällä sen riveissä tapahtui iso muutos, kun seuraa eteenpäin vienyt Pekka Tirkkonen jättäytyi pois päävalmentajan tehtävistä ja tilalle asteli kakkosluotsina aiemmin toiminut Ari Santanen.

Samalla SaiPassa vireillä oli ollut jo toimitusjohtajan vaihtuminen, kun tehtävää hoitanut Riku Kallioniemi siirtyi Liigan toimitusjohtajan pestiin.

Merkittäviä muutoksia siis.

Kauteen lähdettäessä SaiPaa pidettiin keskikastin joukkueena, mutta hieman arvoituksellisena. Mihin se lähtisi uuden päävalmentajan johdolla?

Osaamista sillä kuitenkin oli. Hyvät maalivahdit, osaamista puolustuksessa ja varsin lupaava kärki hyökkäyksessä.

Noh, miten sitten on mennyt?

Tammikuun alussa sarjataulukon avatessa ja SaiPaa etsiessä törmää joukkueen nimeen sijan 13. kohdalla.

Ei lainkaan sieltä, mihin sillä olisi potentiaalia.

– Ollaanhan me itsekin sitä mieltä, että paremmin olisi pitänyt pystyä pelaamaan. Kyllähän se sitten luo painetta ja tuskaa, kun haluttaisiin enemmän, eikä se homma vain lähde rullaamaan. Sitten kun sitä painetta tulee, niin se varmasti näkyy muun muassa maalintekopelaamisessa. Siihen tulee tuskailua. Tuo kaikki näkyy myös itseluottamuksen puutteessa, Santanen pohtii tässä vaiheessa kautta SuomiKiekko-sivustolle.

Meneillään oleva sesonki on ollut SaiPalla kaksijakoinen, ainakin ongelmien osalta.

Alkukaudesta sen puolustuspelaaminen vaati paljon työsarkaa, nyt taas ongelmia tuottaa maalinteko.

– Meidän puolustuspelaaminen on selkeästi jämäköitynyt. Ollaan sitä kautta helpotettu kokonaiskuvaa, mutta nyt sitten pidemmän aikaa se maalinteko on ollut vaikeampaa kuin puolustaminen. Sitä tasapainoa tässä haetaan ja sitä työstetään, Santanen käy läpi.

– Tietenkin se on vähän hassua sanoa, mutta kyllä me ollaan pelattu hyvin jo pidemmän aikaa. Tai no tavallaan hyvin ja hyvin. Kun tulee maalin tappioita, niin eihän se riitä mihinkään. Siitä ovat puuttuneet ylivoimamaalit, mitkä antaisivat happea ja energiaa ja joiden kautta päästäisiin eteenpäin.

Santanen mainitseekin moneen kertaan ylivoimamaalit. Niitä SaiPalle ei ole tippunut viime aikoina mitenkään ropisten. Lauantaina Kärppiä vastaan se iski pari, mutta sitä ennen alla oli todella kuiva kausi.

– Meni varmaan 10-15 peliä niin, ettei saatu maalin maalia ylivoimalla. Sitä happea ja henkeä ei ole sitä kautta tullut tuohon pelaamiseen.

Santasella onkin osuva kuvastus kehityskäyrään.

– Tuntuu siltä kuin mennään yksi porras ylöspäin ja aina pudotaan alas. Ettei oikein päästä sille seuraavalle portaalle.

Mistä uskoa huomiseen

Santasen mainitsemia maalin tappioita SaiPalla on riittänyt. Niitä on peräti 13 kappaletta ja niiden päälle useammassa ottelussa vastustaja on lyönyt loppuhetkillä kiekon tyhjiin.

Eli kauden aikana vastaan on tullut paljon niitä kuuluisia maalin pelejä. SaiPa ei yksinkertaisesti ole pystynyt kääntämään niitä edukseen, mikä konkretisoituu sarjataulukossa.

38 ottelua, 42 pistettä. Pistekeskiarvo vain 1,10.

Se ei tule riittämään, mikäli SaiPa mielii vielä pudotuspeleihin.

22 ottelun loppupyristyksen aikana SaiPan pitäisi yltyä selvästi kovempaan tahtiin. Toki sille avautuu iso mahdollisuus siitä, että tänä vuonna pudotuspeleihin voi päästä varsin maltillisella pistemäärällä.

Kysyttäessä siitä, mikä antaisi uskoa parempaa huomiseen, Santanen miettii hetken.

– Pitää vain uskoa siihen perustekemiseen, siihen arkeen, mikä meillä täällä on ja miten me niitä töitä tehdään. Se (parempi huominen) sitten joko tulee tai ei tule.

– Esimerkiksi maalit ja johtoasemien pitämiset, niitä me kaivataan, jotta päästään eteenpäin.

Santanen on ymmärtäväisellä kannalla pelaajien suhteen. Kausi on ollut tähän mennessä pettymys ja se tuo nopeasti lieveilmiöitä mukanaan.

– Kyllä meillä on hyvä meininki, yritys ja henki tuossa ryhmässä. Ei siinä ole mitään. Mutta onhan se selvää, että tämä tilanne tuo ahdistusta enemmän kuin mitään hirmupositiivista. Kyllä ne paineet varmasti tuntutuvat tuolla joukkueessa.