Florida Panthersin penkin takaa alkukaudesta yllättäen potkut saanut Gerard Gallant on nostettu hyvin potentiaaliseksi ehdokkaaksi New York Islandersin uudeksi päävalmentajaksi.

Gallantista Sportsnetsin toimittaja Elliotte Friedman jakoi mielenkiintoisia taustatietoja.

– Islanders kysyi Floridalta lupaa keskustella Gallantin kanssa jo kolme viikkoa sitten. Kuviossa on kaksi puolta. Yksi on se, että Gallant olisi jo Islandersin päävalmentaja, jos hän haluaisi kyseisen tehtävän. Toinen on se, että Islanders vain testasi hieman vesiä ja kyseli Gallantin kiinnostusta ennen kuin se katsoi muita vaihtoehtoja.

Friedmanin mukaan Gallantilla on tällä hetkellä useampi vaihtoehto. Jo aiemmin häntä pidettiin hyvin potentiaalisena vaihtoehtona ensi kaudeksi NHL:ään liittyvän Vegas Golden Knightsin päävalmentajaksi. Vaihtoehtoja saattaa avautua myös lisää, mikäli valmentajapotkuja nähdään muiden seurojen kohdalla.

Yksi iso kysymysmerkki Gallantilla on myös se, että mikäli hän päätyy Islandersiin ja sen nykyinen GM Garth Snow saa kenkää, voi eteen tulla jälleen samanlainen näkemyserojen sävyttämä tilanne, minkä keskellä Gallant oli Panthersin uudistuneen johtoportaan kanssa.

Toisaalta Gallant saisi hyvin todennäköisesti selvän palkankorotuksen Panthersin aikoihin nähden ja kuviot muuttuisivat Friedmanin mukaan, mikäli Panthersin presidenttinä toimiva Dale Tallon päätyisi Islandersin uudeksi GM:ksi.

Friedmanin mukaan Islanders on tällä hetkellä hieman kyttäilyn keskellä. Mikäli Boston Bruins päätyisi antamaan potkut nykyiselle päävalmentajalleen Claude Julienille, olisi se Julienin perässä.

Muiksi vaihtoehdoiksi Friedman nostaa Luke Richardsonin ja Brent Thompsonin.

Friedmanin mukaan hyvin mahdollista on se, että Islanders menee kauden loppuun väliaikaisen päävalmentajan Doug Weightin komennuksessa.