Aleksi Saarelan ja Rauman Lukon kausi on ollut vaikeuksien sävyttämä.

Neljän viime kauden aikana kolmesti välieriin asti selvinneen Lukon sesonki on ollut todellinen pannukakku. Raumalaisseura on jämähtänyt sarjataulukon hännille ja myynyt jo ykkössentterinsä Aaron Gagnonin.

Lukon ero viimeiseen playoff-paikkaan on 11 pistettä. Gagnonin lisäksi joku muukin saattaa lähteä, mikäli seurajohto päätyy keventämään palkkakuluja ja pienentämään rahallisia tappioita.

Selkeitä onnistujia Lukosta on vaikea löytää, alisuorittajia sitäkin enemmän.

– Ei tässä varmaan hirveän moni voi olla tyytyväinen. Onneksi on vielä pelejä jäljellä ja pisteitä jaossa. Yritetään parantaa. Turha miettiä mitä on tapahtunut alkukaudesta tai joulun jälkeen. Joka peli on tärkeä ja siihen pitää keskittyä, Saarela totesi SuomiKiekko-sivuston haastattelussa.

Vuoden alussa 20 vuotta mittariin saanut Saarela paukutti viime kaudella Ässien paidassa 20 maalia 51 ottelussa. Hän oli Liigan paras kotimainen maalinsylkijä. Samaan maalisaldoon ylsivat Kärppien Sebastian Aho, Tapparan Kristian Kuusela ja HPK:n Otto Paajanen.

Pitää nauttia pelaamisesta ja sitä kautta tulee onnistumisia itsellekin ihan varmasti.

Nyt on ollut hiljaisempaa. Saarela on osunut maalipuiden väliin yhdeksän kertaa 34 ottelussa.

– Vielä on 15 peliä jäljellä. Nyt ei saa miettiä liikoja eikä stressata joukkueen tuloksesta. Pitää nauttia pelaamisesta ja sitä kautta tulee onnistumisia itsellekin ihan varmasti. Yritetään voittaa mahdollisimman monta peliä, Saarela asetteli loppukauden tavoitteet.

Jatko hämärän peitossa

Vuosi sitten nuorten MM-kultaa voittanut Saarela solmi NHL-seura Carolina Hurricanesin kanssa viime kesänä kolmivuotisen tulokassopimuksen. Hurricanes hankki Saarelan pelaajaoikeudet hänet varanneelta New York Rangersilta viime vuoden helmikuussa.

Saarela kävi Hurricanesin harjoitusleirillä syksyllä, mutta palasi takaisin Suomeen. Hän pelaa Lukossa tämän kauden kattavalla lainasopimuksella. Laitahyökkääjän mukaan vielä on auki, mitä jatkossa tapahtuu.

Varsinkin kentän ulkopuolinen elämä parantuu koko ajan. Sillä tavalla on menty siinä eteenpäin.

– En ole vielä miettinyt sitä yhtään. Olen pelannut täällä Rauman Lukolle. En ole vielä miettinyt ensi kautta, Saarela painotti.

– Kentän ulkopuolisia asioita ja kentällä olevia asioita täytyy saada koko ajan parempaan päin. Varsinkin kentän ulkopuolinen elämä parantuu koko ajan, kun imee kopissa kokeneilta äijiltä mitä kannattaa tehdä. Sillä tavalla on menty siinä eteenpäin, Saarela jatkoi.

Hurricanes on pitänyt yhteyttä Saarelaan kauden mittaan, mutta pelaaja ei tiedä NHL-seuran suunnitelmista hänen varalleen.

– Jotain yhteyksiä on ollut. En ole sen ihmeempiä jutellut. Jatkuvia kontakteja ei ole. He luottavat siihen, mitä teen täällä. Heillä on siellä kausi kesken ja uskon, että antavat mun pelata rauhassa täällä, Saarela sanoi.

Tiistaina nähdään Liigan hännänhuipun ja kärkijoukkueen välinen ero, kun Lukko isännöi Raumalla sarjajohtaja Tapparaa.