Lukko julkaisi suoranaisen kannanoton aamupäivällä kanadalaissentterin Aaron Gagnonin lähtöilmoituksen yhteydessä.

Gagnon siirtyy sveitsiläislähteiden mukaan SC Berniin. Aamupäivällä Lukko vahvisti Gagnonin poistuvan seurasta.

Mutta tiedotteessa mukana oli ihmeellinen ilmoitus.

– Meillä on vielä mahdollisuudet taistella tulevan kevään pudotuspelipaikasta, joten haluamme viestittää sekä joukkueelle että katsojille, että puheet tyhjennysmyynnistä kohdistukoon nyt muualle kuin Rauman Lukkoon, seuran hallituksen puheenjohtaja Ari Salmi puhui tiedotteessa.

Kommentti oli varsin kummallinen, olihan kyse kuitenkin tyhjennysmyyntiin viittaavasta liikkeestä.

Tätä ei katsottu hyvällä seuran yhteisön sisällä.

– Lukon tiedotteessa vedottiin kuitenkin urheilulliseen menestykseen. Aivan kuin Aaron Gagnonin pois päästäminen parantaisi Lukon mahdollisuuksia päästä pudotuspeleihin. Viesti oli ennen kaikkea kannattajia aliarvioiva, Raumam Boja -kannattajaryhmän sivuilla kirjoitettiin.

Lukon kausi on ollut hirveä pettymys, eikä seuran tiedotuslinja kerännyt nykyisen tilanteen yhteydessä hirveästi kiitosta.

– Tilanne on mikä se on, mutta rehellisyys vaikeiden asioiden edessä on olennaista tulevaisuutta ja seuran uskottavuutta ajatellen, kannattajaryhmä viestitti.

Lukko on tällä hetkellä sarjassa viimeisenä. Eroa pudotuspeliviivaan sillä on yhdeksän pistettä, joten mahdollisuuksia sillä olisi vielä nousta pudotuspelitaisteluun mukaan.