Rauman Lukon kausi on ollut pannukakku. Vaikeudet ja tuskastuminen ovat heijastuneet useiden pelaajien otteisiin.

Kuuden viime kauden aikana neljästi neljän parhaan joukkoon yltänyt Lukko on tullut ryminällä alaspäin. Raumalaismiehistö on jämähtänyt sarjataulukon hännille.

Lukon toimitusjohtaja Timo Rajala on kertonutkin jo useampaan suuntaan, että mikäli viikonlopun peleistä ei tule pisteistä, niin Lukko tulee myymään pelaajia muualle. Siirtospekulaatioissa esillä on ollut ainakin ulkomaalaispelurit Aaron Gagnon, Eaton Kellerby ja Jakub Stepanek.

Vähemmän puhetta on riittänyt Lukon nuoresta hyökkääjästä Aleksi Saarelasta. Hän solmi viime kesänä kolmivuotisen tulokassopimuksen NHL-seura Carolina Hurricanesin kanssa. Saarela kiekkoilee Lukon paidassa lainasopimuksella.

20-vuotias hyökkääjä kävi viime kesänä leikkauspöydällä ja Hurricanesin harjoitusleirillä syksyllä, joten hän liittyi Lukon pelaajavahvuuteen vasta lokakuun puolella. Vahvarakenteinen Saarela mätti viime kaudella Ässille mukavat 20 osumaa.

Tällä sesongilla kauden avausmaali syntyi vasta 12. ottelussa. Tosin raumalaislähteiden mukaan Saarela ylsi täyteen pelikuntoon vasta marraskuun puolella. Nuorten MM-kisat omasta halustaan väliin jättänyt Saarela on osunut maalipuiden väliin kahdeksan kertaa 30 pelissä. Maalimäärä on hiipunut heikosti menestyneessä Lukossa, mutta se ei ole merkittävintä.

Viime aikojen otteissa huolestuttavinta on ollut Saarelan kehonkieli. Lukon raskas kausi on heijastunut kiistatta useamman pelaajan pelivireeseen eikä Saarela ole tästä poikkeus viimeisimpien otteluiden perusteella.

Painavasta laukauksestaan tunnettu Saarela jaksaa pääsääntöisesti tehdä töitä hyökkäyssuuntaan. Kiekonmenetyksen jälkeen tilanne onkin toinen eikä puolustaminen vaikuta juuri kiinnostavan. Saarelan olisi pian löydettävä pelihuumori, jotta hän voisi vielä ammentaa jäljellä olevista runkosarjan peleistä. Nyt ei hyvältä näytä.

Pohjois-Amerikkaan mielivä Saarela saattaa hyvinkin karauttaa rapakon taakse jahka Liigan runkosarja on paketissa. Mikäli Lukko ei tee poikkeuksellisen kovaa kiriä, niin raumalaisten kausi tulee päättymään runkosarjaan. Sen jälkeen Saarela saanee kutsun Pohjois-Amerikkaan Hurricanesin farmijoukkue Charlotte Checkersin riveihin.

Kokemukset AHL:stä ja pienestä kaukalosta auttaisivat Saarelaa sopeutumaan pohjoisamerikkalaiseen pelitapaan ja nuorten maailmanmestarin lähemmäksi NHL-unelmaa. Sitä ennen Lukolla on jäljellä runkosarjaa vielä 19 ottelun verran. Saarela aiheuttaa itselleen enemmän hallaa kuin Lukolle, mikä hän pelaa loput Liigapelit puolivaloilla.