Ottawa Senatorsin Erik Karlsson kommentoi joukkueensa otteita SuomiKiekko-sivustolle.

Senatorsin ruotsalaistähti oli mukana kurittamassa Leo Komarovin Toronto Maple Leafsia, jonka Ottawa kaatoi voittomaalikisassa (uutinen).

Teillä oli ensimmäisessä erässä paikkoja kahteen tai kolmeen lisämaaliin. Kuinka paljon menetetyt paikat kasvattivat turhautuneisuutta?

– Luonnollisesti on helppoa turhautua, kun luot paikkoja, etkä tee maaleja. Meillä on hyvä ryhmä kasassa, kaikki auttavat toisiaan, jotta kukaan ei turhautuisi, Karlsson sanoo.

– Niin kauan kun teemme oikeita juttuja ja luomme paikkoja, kova työnteko kääntyy jossain vaiheessa meille päin. Leafs-peli oli siitä hyvä esimerkki.

Teillä oli hyvä vieraspeliviikko: kolme peliä, kolme voittoa. Mitä pidit voitosta Torontoa vastaan?

– Se oli valtava. Tiesimme tänne tullessa, että täällä tulee olemaan kova taistelu, kuten Columbuksessa pari päivää aikaisemmin. Tiesimme myös, että tulemme olemaan sekä fyysisesti että henkisesti hieman väsyneitä, mikä on normaalia tähän aikaan vuodesta.

– Me emme antaneet Leafsille paljoa mahdollisuuksia, muuten kuin toisessa erässä jäähyjen aikana. Muuten pelasimme mielestäni hyvän pelin ja pysyimme mukana tärkeillä hetkillä.

– Se oli hyvin ansaittu voitto.

Karlsson kommentoi myös kyseenalaista maalia, joka oli Toronton Mitch Marnerin käsialaa (lue lisää).