New York Rangersin tähtimaalivahti Henrik Lundqvist pelaa uransa heikointa jääkiekkoa tällä hetkellä. Ruotsalaistorjuja on hävinnyt kolme viimeistä otteluaan ja päästänyt viimeisessä neljässä pelissä peräti 20 maalia selkänsä taakse.

Viime yön ottelu Dallas Starsia vastaan oli kuitenkin Lundqvistin 12 vuotta kestäneen uran kaivon pohja. Lundqvist päästi seitsemän maalia yön ottelussa, ja hänet vaihdettiin kahden erän jälkeen pois maalinsuulta. 34-vuotias årelainen oli pelin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa hyvin pettynyt suoritukseensa.

– Tämä on nöyrryyttävää, turhauttavaa ja epätyydyttävää samaan aikaan, kommentoi Lundqvist.

Alkukaudella suomalaistorjuja Antti Raanta ohitti Lundqvistin väliaikaisesti arvojärjestyksessä, mutta ruotsalaistorjuja sai hyvillä otteillaan paikan ykköstorjujana takaisin. Lundqvist on jälleen samantyyppisen tilanteen edessä, jossa tasonnoston täytyy tapahtua. Tällä kertaa vain Raanta on sivussa loukkaantumisen takia, joten kokenut ruotsalainen pääsee yrittämään uudestaan tolppien välissä perjantain vastaisena yönä Toronto Maple Leafsia vastaan.

– Kun etsit itseluottamusta ja hyvää tunnetta, toivot vain ottelua, jossa on paljon struktuuria. Laukaukset tulevat silloin useammat ulkopuolelta. Mutta niin ei ole nytten. Kaikki maalipaikat tulevat läheltä, ja minun pitää päästä vain vireeseen. Se on vaikeaa. Yrität tehdä kaikki asiat oikein, mutta se ei palkitse tällä hetkellä, kertoo silminnähden otteisiinsa pettynyt ruotsalaisvahti.

Lundqvistin torjuntaprosentti näyttää 31 ottelun jälkeen 90,2 prosenttia, joka on miehen uran ylivoimaisesti heikoin. Lundqvistin torjuntaprosentti ei ole alittanut 92 prosenttia sitten kauden 2008-09.

”King Henrik” tienaa jättimäiset 8,5 miljoonaa dollaria kaudessa. Jos otteet eivät muutu kauden loppuun mennessä, voidaan puhua NHL:n huonoimmasta sopimuksesta. Vaikka Lundqvistin merkitys New York Rangers-faneille on suuri, haluaa vaativat kannattajat nähdä menestystä, ja pian. Kun kakkosmaalivahti Raannan torjuntaprosentti on kaksi prosenttia suurempi kuin joukkueen nimellisellä ykköstorjujalla, voidaan Lundqvistin paikka joukkueen ykkösvahtina kyseenalaistaa.