Suomalaisten Aleksander Barkovin ja Jussi Jokisen edustama Florida Panthers on ollut kovien loukkaantumishuolien keskellä tällä kaudella.

Barkov on parhaillaan loukkaantuneena, tähtilaituri Jonathan Huberdeau on ollut koko kauden sivussa, luottosentteri Nick Bjugstad on jälleen sairastuvalla ja niin edelleen.

Lista vain jatkuu.

Tällä hetkellä Panthers on pudotuspeliviivan alapuolella ja se on ehtinyt vaihtaa jo päävalmentajaa syksyn aikana.

– Emme voi käyttää niitä loukkaantumisia tekosyynä. Mielestäni hyvät joukkueet löytävät tien pysyä voittojen tiellä niistä huolimatta. Me emme ole tehneet sitä. Siksi olemme olleet tappioiden tiellä, joukkueen positiivisiin yllätyksiin syksyn aikana kuulunut Jonathan Marchessault sanoi Sun-Sentinelin mukaan.

26-vuotias Marchessault saapui seuraan kesällä ja varsinkin alkukaudella hän naputteli maaleja kovaan tahtiin. Meno on kuitenkin hiipunut kauden edetessä. 35 ottelussa Marchessault on heiluttanut verkkoja yhteensä 12 kertaa ja pisteitä hänelle on merkattu 25.

Saldo on kuitenkin siinä mielessä hyvä, että aiemmin Marchessault ehti tulla tutuksi lähinnä alempien ketjujen pelaajana.

Marchessault harmittaa erityisesti se, miten heikkoa Panthersin otteiden jatkuvuus on ollut.

– Se on karmeaa. En usko, että meillä on ollut edes kolmen ottelun pituista voittoputkea. Se on vaikeaa olla hyvä joukkue, jos emme pysty saamaan kasaan käytännössä lainkaan minkäänlaisia putkia.