Suomalaispuolustaja Olli Juolevi ei ole pelannut kuluvalla kaudella samalla tasolla kuin viime kaudella.

Näin toteaa EPSN:n toimittaja Corey Pronman, joka on julkaissut tuoreen näkemyksensä 50 parhaasta NHL-lupauksesta.

Rajauksen ulkopuolelle ovat joutuneet tällä kaudella yli 25 NHL-peliä pelanneet tai urallaan 50 NHL-ottelua pelanneet nuorukaiset sekä parhaillaan NHL-miehistöissä olevat nuoret lupaukset.

Juolevi on tipahtanut Pronmanin listalla 14. sijalta 11 pykälää alaspäin sijalle 25.

– Hän on hieman tipahtanut listalla viime kaudesta johtuen enimmäkseen jähmettyneestä pelistään OHL:ssä ja nuorten MM-kisoissa, Pronman arvioi.

– Hän on kuitenkin edelleen lahjakas lupaus. Hyvin luistelevat ja kiekkoa liikuttavat pelaajat ovat arvokkaita. Haluaisin kuitenkin nähdä hänen pelaamisessaan enemmän dominointia, Pronman jatkoi.

Juolevi on pelannut kuluvalla kaudella OHL:ssä 32 ottelua tehoin 8+20. Juolevi toimi Nuorten Leijonien kapteenina vuodenvaihteen MM-kisoissa.

Vancouver Canucks varasi Juolevin viidentenä pelaajana viime kesän NHL-draftissa.

Pronmanin listauksen kärkikolmikon muodostavat Clayton Keller, Mathew Barzal ja Dylan Strome.