Jokerit kohtaa torstai-iltana Slovan Bratislavan Hartwall Arenalla KHL:n ottelussa klo 18.30. Narripaitojen Masi Marjamäki on toipunut pelikuntoon.

Jokerit otti viidennen peräkkäisen voittonsa ja kasvatti pisteputkensa kahdeksaan otteluun kaatamalla Medvescak Zagrebin itsenäisyyspäivänä Helsingissä jatkoajalla lukemin 4-3. Frank Gymer, Pekka Jormakka, Tommi Huhtala ja Ville Lajunen viimeistelivät isäntien maalit. Riku Helenius torjui 28 kertaa.

Kokoonpanoon tulee kaksi muutosta sitten tiistain, kun Marjamäki palaa ruotuun reilun viikon tauon jälkeen. Hän ottaa Miro Mäkisen paikan nelosketjun laidalla. Toinen muutos on maalivahdin vaihtuminen: Ryan Zapolski on tänään torjuntavuorossa.

Loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat Roope Talaja, jonka tilaa seurataan päivä kerrallaan, sekä Chay Genoway ja Brian O’Neill, joiden pelaaminen ennen joulua on vielä epävarmaa. Myös Petteri Wirtanen on loukkaantuneena, eikä pelaa ennen tammikuuta. Kiekko-Vantaan riveissä ovat maalivahti Jani Kautto, Juho Rautanen sekä Mäkisen veljekset Atte ja Miro.

Kahdeksan pelin pisteputki on Jokereiden KHL-ajan pisin. Edellisen kerran joukkue oli yhtä pitkässä pisteputkessa kaudella 2012-13, jolloin pisteitä tuli 12 ottelussa peräjälkeen. Ilman pisteitä Jokerit on jäänyt viimeksi juuri tämän illan vastustaja Slovania vastaan 15. marraskuuta Bratislavassa. Tuolloin lukemat olivat 2-1 kotijoukkueen eduksi.

Jokerit on läntisessä konferenssissa viidentenä ja eroa neljänteen sijaan eli Lokomotiv Jaroslavliin on viisi pistettä. Yhdeksänteen sijaan on matkaa neljä pistettä, joten edelleen jokaisella ottelulla on iso merkitys. Pisteputki on joka tapauksessa nostanut helsinkiläisseuran osakkeita, eikä pudotuspelien kotietukaan kaiken onnistuessa tunnu mahdottomalta.

Slovan on lännessä 12:ntena ja pudotuspeliviivaan on matkaa 17 pistettä. Viime viikot ovat olleet joukkueelle raskaita, sillä peräkkäisiä tappioita on jo viisi. Tiistaina Minskissä Slovan koki 1-4-tappion Dinamolle ja pelasi hyvin repaleisella kokoonpanolla loukkaantumisten vuoksi.

Illan ottelu on Jokereille viimeinen kotona ennen joulua. Ensi viikon maajoukkuetauon jälkeen joukkue pelaa kolme vieraskamppailua Siperiassa Avangard Omskia, Metallurg Novokuznetskia ja Sibir Novosibirskia vastaan. Kotona pelit jatkuvat tapaninpäivänä ja 27. joulukuuta tuplapeleillä Dinamo Riikaa vastaan.

Jokerien kokoonpano:

18 Jesse Joensuu – 93 Peter Regin – 25 Pekka Jormakka
61 Tommi Huhtala – 96 Joey Hishon – 29 Sakari Salminen
53 Frank Gymer – 22 Mika Niemi – 41 Antti Pihlström
16 Masi Marjamäki – 14 Tomi Mäki – 12 Marko Anttila

7 Oliver Lauridsen – 44 Jesper B. Jensen
6 Topi Jaakola – 47 Ville Lajunen
32 Arturs Kulda – 2 Rasmus Rissanen
9 Joonas Jalvanti

30 Ryan Zapolski (31 Riku Helenius)

Jokerit-Slovan Bratislava -ottelua voi seurata suorana lähetyksenä torstaina 8.12. Viasat Jääkiekko -kanavalla ja verkkopalvelu Viaplayssa kello 18 alkaen Iiro Harjulan isännöimäna. Antti Mäkisen selostama kamppailu alkaa kello 18.30. Viasatin ohjelmatiedot tulevista jääkiekko-otteluista löydät täältä.