Miesten MM-kisojen alkamisajankohtaa tullaan tulevaisuudessa todennäköisesti siirtämään.

Venäjän jääkiekkoliiton mukaan Zürichissä palaveerannut Kansainvälinen jääkiekkoliitto (IIHF) pohti erityisesti MM-kisoja ja niiden aikataulua.

Vuodesta 2019 alkaen MM-kisat tullaan näillä näkymin pelaamaan viikkoa myöhemmin eli toukokuun toisesta viikosta lähtien, kun viime vuosina ne on kisattu jo toukokuun ensimmäisestä viikosta startaten. Uudistus vaatii vielä IIHF:n hallituksen lopullisen hyväksynnän.

Vuonna 2022 olympiavuonna jääkiekon MM-kisat on suunniteltu pelattavaksi 13. toukokuuta lähtien.