Viime kaudella 64 ottelussa ainoastaan tehot 13+20=33 aikaansaaneen Chicago Blackhawksin Marian Hossan, 37, uran luultiin olevan jo vahvasti ehtoopuolella, mutta tällä kaudella slovakki on todistanut kuuluvansa vielä huipputasolle.

Hossa on ollut tällä kaudella kuin uudestisyntynyt, tehojakin on tullut 24 otteluun mukavat 12+6=18.

– Hän on näyttänyt kaikille, että ei ole hidastamassa yhtään, Chicagon päävalmentaja Joel Quenneville hehkutti veteraaniaan NHL.comille.

– Hänellä on ollut uskomaton alku kaudelle, mikä on auttanut meitä nousemaan loistaville paikoille sarjataulukossakin.

Vahvana kahdensuunnan taitajana tunnettu Hossa on parhaalla kaudellaan NHL:ssä saanut jopa kolmenumeroiset luvut tilastoihin, sillä kaudella 2006-07 slovakialainen paukutti Atlanta Thrashersissa tehot 43+57=100.

– Hänen maalinsa ovat olleet avainosumia, ja hänen pelinsä on tasaista kuten aina, ei vain hänen tuotantonsa. Tiedämme, että hän pelaa oikein, ja että hän on todellinen ammattilainen, Quenneville sanoi.

Chicago tippui viime kaudella pudotuspeleissä ensimmäisellä kierroksella, mikä tarjosi Hossalle pitkän kesän aikaa levätä.

– Tunnen todellakin oloni paremmaksi kuin viime vuonna, se on hyvä merkki. Pitkä kesä auttoi minua latamaan akkujani ja pitämään taukoa kiekosta. Juuri nyt olen innokkaampi, minulla on enemmän energiaa ja draivia, Hossa hehkutti itse.