KHL:n tulokasjoukkue Red Star Kunlunin sairastupaa miehittävät sinivalkoiset pelaajat.

Seuran suomalaisista Max Wärn on ollut sivussa lokakuun lopusta asti, samoin kuin Miika Lahti.

Kunlun hankki Jonas Enlundin marraskuun puolivälissä Moskovan TsSKA:sta. Enlund loukkasi heti nilkkansa ja on pelannut vasta yhden ottelun kiinalaisseuran riveissä.

Kun mukaan otetaan koko loppukauden sivussa oleva Eetu Pöysti, niin Kunlunilla ei ole ollut liiemmin onnea suomalaisten terveystilanteen suhteen.

Kunlun ei välttämättä lähde pelaajakaupoille.

– Kaikki riippuu Wärnin ja Lahden toipumisista. Jos heidän kuntoutumisensa ei veny, emme hanki ketään, Kunlunin GM Vladimir Kretshin sanoi Sport-Ekspressille.

Enlundia odotetaan kaukaloon jo lähiaikoina.

– Enlundkaan ei vielä pelaa, mutta hänen tilannettaa tarkkaillaan päivittäin. Hän loukkasi nilkkansa ensimmäisessä pelissä, eikä ole sen jälkeen mennyt kentälle, Kretshin kertoi.

Kunlun on KHL:n itäisessä konferenssissa kuudentena ja matkalla pudotuspeleihin.