Toronto Maple Leafsin Mitch Marner on ehtinyt väläytellä kovasti taitojaan ja saanut mukavasti tulosta aikaiseksi tulokaskauden alkupätkällä.

Marner on myös kunnostautunut vekkuleissa merkeissä.

Aiemmin hän ja Auston Matthews lauleskelivat pelikatkolla Bon Jovia vaihtoaitiossa, mikä tallentui televisiokameroille. Ja tästähän irtosi tarinaa useammalle päivälle.

Viime yönä Marner puolestaan kunnostautui varsin eeppisessä tuuletuksessa.

19-vuotias hyökkääjä innostui puolustajan Morgan Riellyn osumasta pomppimalla kohti maalintekijää.

Ja tämähän ei jäänyt noteeraamatta.

Jopa ihan NHL:n virallisella Twitter-tililllä huomioitiin riemukas tuuletus. Ja tästä esitettiin kaino toive.

– Tee tämä sama jokaisen maalin jälkeen, NHL:n tilillä viestitettiin Marnerille.

– Innostuin niin kovasti, taas, että se veti vähän kuin mukaansa, Marner avasi tuuletuksen taustoja TSN:n mukaan.

Vitsailu alkoi myös nopeasti. Maple Leafsin puolustaja Jake Gardiner täräytti nopeasti samaisen pätkän yhteyteen kysymyksen:

– Onko tuo Kangaroo Jack?, Gardiner heitti viitaten animaatioleffan hahmoon.

Iloa Marnerilla ja tilanteessa maalin tehneellä Riellyllä riitti, sillä Maple Leafs otti Philadelphia Flyersista 6-3-voiton.

Rielly kasasi kokoon peräti tehot 1+3, yltäen uransa parhaaseen suoritukseen neljän tehopisteen illalla. Marner puolestaan nakutti tehot 1+1.