Aikanaan sensaatiomaisella tavalla NHL:ään murtautunut Ottawa Senatorsin maalivahti Andrew Hammond sai varsin kovan kohtalon.

Hammond on jäänyt Senatorsissa tuoreeltaan kolmosmaalivahdiksi ja Senators laittoi hänet lauantaina siirtolistalle eli waiverseihin.

Hammondin otteet tällä kaudella ovat jättäneet toivomisen varaa, mutta toki vastuuta ei ole myöskään irronnut kovin paljoa.

Kahdessa pelaamassaan ottelussa Hammond on päästänyt maaleja 4.50 keskiarvolla ja hänen torjuntaprosentti on vain 79,3.

28-vuotiasta veräjänvahtia on huhuttu muualle Senatorsista, mutta siirtolistalle laittaminen on varsin mielenkiintoinen veto.

Kaudella 2014-15 Hammond sai kovasti vastuuta loppukaudesta Senatorsin tolppien välissä. Silloin hän torjui kiekkoja 94,1 -prosentilla ja oli isoja tekijöitä Senatorsin hurjassa kirissä pudotuspelipaikkaa tavoitellessa.