SaiPa otti viikko sitten 3-2-kotivoiton ruotsalaisesta Växjöstä, joka oli vedonlyöntikertoimien valossa suurin suosikki koko CHL:n voittajaksi ennen neljännesvälierien alkua.

Valmentaja Jouko Viljakainen uskoo joukkueensa mahdollisuuksiin.

– Lähdetään ihan oman pelin kautta matsiin. Kotona otettiin hyvin vastaan vastustajan painostus, eivätkä ne päässeet kunnolla päälle. Kotipelissään he saattavat tulla kuitenkin vielä kovempaa, eli meidän pitää olla valmiina koko kentän painostukseen ja pelaamaan rohkeammin kiekolla, Viljakainen toteaa CHL:n tiedotteessa.

Viikonloppuna pelattu Karjala-turnaus antoi monelle joukkueelle paljon lepoaikaa, myös SaiPalle. Lappeenrantalaiset ovatkin käyttäneet viikon järkevästi.

– Ollaan tässä ehditty hyvin huilaamaan muutama päivä, ja nyt ollaan treenattu kovaa tiistaita varten. Harjoituksissa on ollut paljon raikkaampi meininki tauon ansiosta.

Växjö-SaiPa alkaa tiistaina kello 20. Lue lisää suomalaisjoukkueiden lähtöasetelmista tästä uutisestamme.