Liigassa vasta kolmanneksi viimeisenä oleva Kärpät kokee lisää loukkaantumishuolia, kun kaksi eri hyökkääjää tippuu sen riveistä pois.

Jo kesken torstain KalPa-pelin, hyökkääjä Toni Kähkönen jäi sivuun, eikä palannut enää kehiin.

Kähkönen ei ole mukana myöskään lauantain KooKoo-kotiottelussa.

Täksi kaudeksi Ouluun palannut Kähkönen ei ole kuitenkaan ainut poisjäänti Kärpillä.

Myös avainhyökkääjä John Albert on sivussa, jälleen.

Albert on kärsinyt koko alkukauden loukkaantumista, eikä hän ole pelannut kuin seitsemän ottelua tehoin 0+2.

Loukkaantumiset johtavat siihen, että Kärppien riveissä nähdään uusi kasvo. Kolmosketjun laidassa Julius Hermonen tekee ensimmäisen esiintymisensä Liigan puolella.

Hermonen, 19, on pelannut viime vuodet Kärppien A-junioreissa.

Lauantain ottelussa Oulussa nähdään myös juhlallisuuksia, kun seuralegendan Markku Kiimalaisen paita jäädytetään ja nostetaan Oulun Energia Areenan kattoon.