NHL-seuralla Pittsburgh Penguinsilla riittää mietittävää sen maalivahtitilanteen kanssa.

Sillä on tällä hetkellä riveissä kaksi varsin kovan tason veskaria, kun torjuntavastuuta ovat jakamassa sekä Matt Murray että Marc-Andre Fleury.

Fleury ehti toimia seuran ykkösvahtina useamman vuoden ajan. Tuoreeltaan Murray on kuitenkin ottanut kovia harppauksia eteenpäin ja hän kantoi päävastuuta viime keväänä, kun Penguins marssi Stanley Cup -mestariksi.

Murray on jatkanut hyviä otteita tällä kaudella. Käsivammasta toipumisen jälkeen kahdeksassa ottelussa hänen torjuntaprosenttinsa on ollut 93,9 ja päästettyjen maalien keskiarvo vain 1.75.

Fleuryn kanssa Penguinsilla on mennyt heikommin. Jos Murrayn kanssa Penguinsin rekordi on ollut seitsemän voittoa ja yksi tappio, Fleuryn kanssa voittoja on kuusi, tappioita kahdeksan.

Eivätkä Fleuryn henkilökohtaiset tilastot ole mitään päätä huimaavia (torjuntaprosentti 90,1, päästettyjen maalien keskiarvo 3.38).

– Vaikka pidän siitä, että on kaksi kovaa maalivahtia, on kuitenkin vaikeaa, kun molemmat ovat tottuneet pelaamaan suurimman osan peleistä. Tuo ei ole toiminut ainakaan tässä vaiheessa niin kuin olisin uskonut toimivan, Penguinsin GM Jim Rutherford sanoi Pittsburgh Post-Gazettelle.

Henkilökohtaisissa tilastoissa erot kaksikon välillä ovat suuret. Rutherford ei kuitenkaan lähde suoraan allekirjoittamaan sitä, että joukkue olisi pelannut paremmin Murrayn kuin Fleuryn edessä.

– En tiedä onko se oikea tapa kuvata tätä. Mutta siltä se varmaa näyttää.

– Ehkä se on enemmän sitä, että mitä pelejä kukin maalivahti pelaa. On tiettyjä pelejä ja tiettyjä joukkueita, joita vastaan pelaamme paremmin entä toisia vastaan, Rutherford pyörittelee.

Suurin kysymys asiassa liittyy ensi kesään, jolloin Vegas Golden Knights liittyy NHL:ään. Silloin ohjelmassa on laajennusdrafti, missä Vegasin joukkueen on poimittava yksi pelaaja kustakin nykyisestä 30 joukkueesta.

NHL-seurat saavat suojata vain yhden maalivahdin, mikä siis tarkoittaa sitä, että mikäli Penguinsilla on vielä silloin riveissään Murray ja Fleury, on sen laitettava näistä toinen tarjolle.

– En näe sitä (päätöstä) kiireellisenä. Mutta se on yksi osa-alue, jota seuraan hyvin tarkasti tällä hetkellä, Rutherford myönsi.

Fleuryllä on siirron estävä pykälä sopimuksessaan ja mikäli hän ei luovu siitä, on Penguinsin pakko suojata hänet laajennusdraftissa. Tämä luo oman mausteensa soppaan.

Tilanne on ollut tapetilla jo tovin ajan ja esimerkiksi Fleuryä ollaan oltua viemässä useampaan eri seuraan. Mutta ainakaan vielä liikkeitä ei ole tiedossa Rutherfordin mukaan.

– Ei tässä vaiheessa. Porukka, mikä meillä on kasassa, pystyy suoriutumaan vahvasti. Mutta en sano, etteikö muutoksia voisi tulla jossain vaiheessa. Kaikki joukkueet tekevät liikkeen tai kaksi jossain vaiheessa kautta, mutta en tunne niin, että meillä olisi tässä vaiheessa tarvetta sille.

Penguins on tällä hetkellä Metropolitan-divisioonassa toisena. 22 ottelusta se on kerännyt kokoon 29 pistettä.