Urheilujohtaja Jarno Kultanen jatkaa KooKoo:ssa toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella.

Seuran ja Kultasen matka jatkuu toistaiseksi voimassa olevana työsopimuksena.

– ”Kultsin” kanssa oli alusta asti puhetta, että molemmilla on ajatus jatkaa yhteistyötä myös kolmevuotisen sopimuksen jälkeen, KooKoon toimitusjohtaja Sakari Välimaa kommentoi.

– Hän on toimessaan onnistunut mielestäni hyvin ja siksi oli lopulta sekä helppoa että luontevaa pitää mies talossa. Pyrimme hitaasti kiiruhtaen kehittymään joka vuosi. Kultanen on tilanteesta hyvin perillä ja ymmärtää meidän kokoisen seuran realiteetit.

Kultanen on KooKoon oma kasvatti, joka nousi pelaajaurallaan oranssimustista aina NHL-kaukaloihin saakka. Ura päättyi kauteen 2009–2010, jonka jälkeen Kultanen siirtyi KooKoon A-nuorten päävalmentajaksi ja myöhemmin Mestis-joukkueen apuvalmentajaksi.

– KooKoo on seurana tietysti lähellä sydäntä, ja on ainutlaatuista saada olla mukana rakentamassa seuran tulevaisuutta, urheilujohtaja Kultanen sanoo.

Urheilujohtajan toimenkuvaan kuuluu Liiga- ja A-nuorten joukkueiden valmentaja- ja pelaajarekrytointi sekä koko seuran urheilutoiminnan kehittäminen.

– Matkaan kuuluu sekä ylä- että alamäkiä, mutta KooKoo on oikealla tiellä ja yhteistyöllä oranssimusta tulevaisuus on mahdollisuuksia täynnä, Kultanen näkee.

Kultanen aloitti KooKoon ensimmäisenä kokopäiväisenä urheilujohtajana kaudella 2014–2015. Aiempi kolmevuotinen pesti olisi päättynyt tulevaan kevääseen.

– Halusimme tulla jatkon kanssa julki jo näin hyvissä ajoin, jotta kaikki osapuolet saavat työrauhan, toimitusjohtaja Välimaa päättää.

Lähde: KooKoo