KalPa tiedotti keskiviikkona, että seuran päävalmentajaksi nousee ensi kaudella nykyinen apuvalmentaja ja seuran pääomistaja Sami Kapanen. K-kirjain on niin Kuopiossa, KalPassa kuin Kapasessakin, joten ei tuo liitto juuri yllätä, mutta mitä siitä pitäisi ajatella?

Kapasen uraa pelaajana ei sovi kiistää. Laitahyökkääjänä viihtynyt nopeajalkainen savolainen pelasi maailman kovimmassa kiekkoliigassa 831 runkosarjaottelua ja siihen vielä 87 pudotuspeliottelua päälle. Kotoisessa SM-liigassakin pelejä kertyi yli 400. Oppia valmennusuralle on varmasti kertynyt jo pelaajauran aikana.

Mutta.

Kapanen hyppäsi penkin taakse vasta viime kaudella, kun hän otti KalPan A-juniorit valmennettavakseen yhdessä Jukka Hentusen kanssa. Kapasen debyyttikausi valmentajan työssä päättyi pronssijuhliin.

Täksi kaudeksi Kalevan Pallon pääomistaja hyppäsi Pekka Virran apuvalmentajaksi, ja jälki on ollut SM-liigassa vakuuttavaa. KalPa on sarjataulukossa toisena, ja kuopiolaisten otteet ovat olleet ehdottomasti alkukauden piristysruiske liigassa.

Mutta.

Otin yhteyttä Kuopioon ja kysyin, minkälainen koulutustausta Kapasella kiekkovalmentamiseen on. Vastaus tuli itselleni yllätyksenä.

– En ole isommin kouluttautunut valmentajana ja juuri nyt en ole osallisena kursseilla. Tulevaisuudessa lienee osana itsensä kehittämistä – valmentajana, nuo koulutuksetkin ovat edessä, Kapanen kertoi.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Kapanen hyppää KalPan päävalmentajaksi ensi kaudella CV:llä, jossa hän on valmentanut yhden kauden A-junioreita sekä yhden kauden apuvalmentajana SM-liigassa. Koulutusta ammattivalmentajaksi ei ole nimeksikään.

Tilanne on absurdi. Peliura toki antaa näkemystä ja kokemusta, ja sitä Kapasella varmasti on kertynyt runsaasti upean uransa varrelta.

Mutta, ja nyt tulee se isoin mutta.

Olisiko Kapasen päävalmentajuus mahdollista ilman hänen merkittävää asemaa seuran kabineteissa?

Vielä on mahdotonta sanoa, minkälaisen uran Kapanen tekee valmentajana, sillä kosketuspinta valmentajuuteen on lähes olematon. Hieno ja pitkä peliura ei ole lupaus hienosta ja pitkästä valmentajaurasta. Lisäksi tilanne, jossa Kapanen hyppää ensi kaudella KalPan päävalmentajaksi seuran pääomistajana, on vähintäänkin merkillinen.

Kapanen itse sanoi Ylelle noin vuosi sitten, että hänen kohdalla voisi olla haastavaa olla liigavalmentajana KalPan omistajuuden kautta. Se voisi luoda sellaisen yhtälön, joka ei välttämättä olisi organisaatiolle kovin suosiollinen.

No, vuodessa mieli on muuttunut. Kritiikkiä Kapanen saa varmasti, pelkästään jo omistajuutensa takia. Se, miten entinen Leijona-sankari vastaa tuleen, nähdään ensi kaudella.

Helppo tai pitkäjänteinen tie valmentajuuteen Kapasen polku ei ainakaan ole.