HIFK:n paras pakkipari on ihastuttanut – kuin Daavid ja Goljat yhdessä

Harva olisi uskonut kesällä, että Helsingin IFK saa toiminaan puolustajaparin, jossa pelaavat 17-vuotias tulokas ja yli kaksimetrinen AHL-jyrä.

Näin kuitenkin kävi nopeasti sen jälkeen, kun huippulahjakkuus Miro Heiskanen ja fyysinen kovanaama Joe Finley laitettiin syksyn ensimmäisissä peleissä pelaamaan yhdessä.

Yhden SM-liigan mielenkiintoisimman parivaljakon työskentely on ollut vakuuttavaa. Hintelän oloinen, mutta kentällä lähes virheetöntä ja kypsää peliä pelaava Heiskanen on ollut parempi kuin kukaan osasi odottaa ennen pelien alkamista.

Viime kaudella Nuorten SM-liigan vuoden tulokkaaksi valittu puolustaja on ottanut kauden edetessä entistä enemmän kiekollista roolia, minkä lisäksi hän nostaa sulavalla luistelullaan HIFK:n hyökkäyksiä omasta päästä taitavasti. 16 liigaottelussa tehopisteitä on kertynyt 2+2.

Vielä hienompaa luettavaa on tehotilasto, joka on tässä vaiheessa plussalla seitsemän pykälän verran. Heiskanen on ollut kentällä vain kolme kertaa, kun vastustaja tekee tasakentällisin maalin HIFK:ta vastaan.

Myös Finley on ollut odotuksiin nähden erittäin onnistunut hankinta helsinkiläisten takalinjoille. Kaksimetrinen kolossi ei ole nopea luistimilla, mutta pysyy pelin sisällä hyvin. Iso puolustaja on ollut vakuuttava isäntä omassa päässä ja on jakanut läpi kauden painavia taklauksia.

Myös Finleyn onnistuneesta oman maalin vartioinnista on todisteena tehotilaston +6 merkintä. Syöttöpisteitä on kertynyt tässä vaiheessa kaksi.

Kahden yllättäjän erilaiset ominaisuudet tukevat toisiaan loistavasti. Kaksikko on ollut selvästi HIFK:n paras puolustajapari tähän asti.

» Erikoissivultamme löydät Liigan ottelut, tulokset, taulukot, uutiset ja Liiga-kampanjat!