© Kuva: Juha Tamminen

HIFK-rotta kasvamassa luottopelaajaksi – kehittynyt silmissä

Micke-Max Åsten kuuluu pelaajiin, jotka aiheuttavat todellista inhoa vastustajan pelaajissa ja kannattajissa. Jo viidettä kauttaan HIFK:n liigajoukkueessa pelaava 24-vuotias hyökkääjä harvemmin kerää kehuja HIFK-leirin ulkopuolella.

Åstenin urakehitys on kuitenkin asia, jolle jokainen pystyy nostamaan hattua. Harva muistaa, että miesten peleissä alempien ketjujen rooliin muovautunut fyysinen hyökkääjä kuului juniori-ikäisenä eri ikäluokissa maajoukkueen vakiomiehistöön ja voitti pronssia alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa.

Miesten peleissä tehopisteitä ei syntynyt samalla tavalla kuin junioreissa, mutta Åstenin energinen pelitapa ja fyysiset avut soveltuivat hyvin myös HIFK:n haalariosastolle.

HIFK:n laajan pelaajaringin takia Åsten on kulkenut pitkän ja mutkaisen tien roolipelaajaksi kasvattiseurassaan. Viime kausi oli ensimmäinen, jonka Åsten vietti kokonaan HIFK:ssa ilman Mestis-komennuksia.

Päävalmentaja Antti Törmäsen antama vastuu näkyy Åstenin otteissa tällä kaudella selvästi, sillä HIFK:n nelosketjun luottomies on parantanut kiekollista peliään. Åsten ei aja enää pelkästään vastustajan kulmiin, vaan pyrkii tulemaan sieltä myös kiekon kanssa pois.

Pitkien hyökkäyksien luomisen ja jatkuvan työnteon ansiosta Törmänen on lisännyt huomattavasti Åstenin vastuuta HIFK:n peleissä. Parhaimmillaan aiemmin pienempien peliminuuttien hyökkääjä on kellottanut tällä kaudella parhaimmillaan 20 minuuttia yksittäisessä ottelussa. Peliaika keskiarvo liigaotteluissa on 14.55.

Tehopisteitä Åsten on tehnyt Liigassa ja CHL-otteluissa yhteensä duunarille komeat 2+8, kun otteluita on kertynyt 25. Lempinimeä ”Muuli” totteleva Åsten näkyy tällä kaudella muussakin kuin tuomarin vihellyksen jälkeisissä torikokouksissa, ja on ehdottomasti kasvamassa tärkeäksi osaksi HIFK:n joukkuetta.